Kilpailupolitiikka, Taloustiede Ja Integraatio

1. Kilpailupolitiikka, Taloustiede Ja Integraatio OTT Pertti Virtanen Vsn. Kauppaoikeuden professori Lapin yliopisto S-posti: Pertti.Virtanen@ulapland.fi

2. Luennon teema • 1. Lain rooli • Laki on kieltä ‑ laki on sääntöjä ‑ laki on tapa toteuttaa yhteiskunnallisia päämääriä. Jo varhaisesta historiasta lähtien ihmiset ovat laatineet sääntöjä taloudellisen toiminnan ohjaamiseksi (jo Hammurabin laissa oli oikeussääntöjä siitä, miten käydään kauppaa eri ihmisten kesken). Jotta voisimme ymmärtää mitä erilaiset taloudellisia toimintoja koskevat säännöt tarkoittavat, on ymmärrettävä mitä lain kieli tarkoittaa (lain kieli voi joissain tapauksissa käyttää alunperin taloustieteellisiä termejä). Jotta ymmärtäisimme mitä haluamme säännellä, on meidän ymmärrettävä sitä ilmiötä, mitä säännöt koskisivat. Ja päättääksemme, minkälaiset säännöt laaditaan, on ymmärrettävä mikä olisi yhteiskunnan kannalta paras ratkaisu. • Taloudellinen järjestelmä on vain osa yhteiskuntajärjestelmää, joten erilaisissa tilanteissa voi olla erilaisia päämääriä ja joskus meidän on päätettävä jokin tarjolla olevista vaihtoehdoista. Tämä on yleensä lainsäätäjän tehtävä, vaikka vastaan voi joskus tulla kysymys: Miten ratkaisen tässä tapauksessa? Mitä seikkoja voin ottaa huomioon? Mikä vaihtoehdoista olisi paras mahdollinen? • Usein yhteiskunta muuttuu ajan kuluessa ja siten mitään lakia ei voida tulkita aivan samaan tapaan kuin alunperin ajateltiin. Tämä seikka on havaittavissa sekä mannermaisissa että anglo‑amerikkalaisissa oikeusjärjestelmissä. Toisinaan jo lainsäätäjä miettii muutosten mahdollisuutta ja tarkoituksellisesti käyttää muutoksen huomioon ottavia sääntöjä (esim. ns. avoimia normeja). • Lakimies ei koskaan ole yksin maailmassa. Oli kyse sitten lasten huollosta, sopimusvastuusta tai kilpailuoikeudesta voidaan aina käyttää erilaisia asiantuntijoita apuna. Toisinaan ratkaisut tehdään yhteistyönä (suurin osa kilpailuviranomaisista koostuu sekä juristeista että taloustieteilijöistä ym.).

3. Luennon teema • Mikä tahansa ratkaisu on vain keino saavuttaa jokin päämäärä. Siten ratkaisujen seuraukset on huomioitava. Tämä on erittäin tärkeää oikeudellisissa ratkaisuissa, koska niitä voidaan käyttää ennakkotapauksina muissa ratkaisuissa. Kilpailuoikeusratkaisussa emme voi ainoastaan vaatia yritystä A lopettamaan laittomat keinonsa (kartelli, määräävän markkina‑aseman väärinkäyttö ym.). Tämän lisäksi on mietittävä mitä vaatimus a) menettelyn lopettamisesta b) jonkin muun seikan tekemisestä johtaa. Lopputuloksen tulisi edistää toimivaa kilpailua, koska tämä on lainsäädännön tarkoitus. • Lainsäädännöllä voidaan luoda pakottavia normeja, joiden vastaisesta toiminnasta seuraa “rikkojalle” haitallinen seuraamus. • Kilpailuoikeudessa on tyypillistä, että sekä kilpailunrajoitusten että julkisten hankintojen osalta on käytössä rangaistuksen luontoinen maksu (seuraamusmaksu ‑ hyvitysmaksu). • Kaikissa tapauksissa on edellytysten täyttyessä mahdollisuus vaatia vahingonkorvausta. • Lisäksi lainvastainen menettely voidaan kieltää, jolloin tämän kiellon rikkomisesta voi seurata esim. uhkasakon langettaminen maksettavaksi. • Näillä seuraamuksilla ei kuitenkaan tavoitella varsinaisesti rankaisemista, vaan luomaan kannustin oikealle toiminnalle. Ero rangaistuksen välillä on kuitenkin häilyvä. • Toisaalta laki voi jättää liikkumavaraa, jolloin on sovittava miten toimitaan. • Esim. kaupallisia sopimuksia koskevat säännöt ovat tällaisia. • Liikkumavaraa ei kuitenkaan voida jättää, jos yhteiskunnan intressissä on tiukempien “pelisääntöjen” luominen. • Kilpailuoikeus on tästä hyvä esimerkki. Jos asia jätettäisiin yrityksille, kartellit olisivat jokapäiväisiä! • 2. Oikeustiede ‑ taloustiede

4. Luennon teema • Oikeustiede voidaan yhdistää eri tavoin moniin muihin tieteisiin. Esimerkkejä ovat oikeustaloustiede ja oikeussosiologia. Tämän luennon tarkoitus ei ole perehdyttää oikeustaloustieteeseen, koska tämän tieteen haaran painopiste on enemmänkin oikeussääntöjen tehokkuudessa kuin taloudellisen toiminnan kontrolloimisessa. • Kilpailuoikeudessa osuvampi termi olisikin oikeustaloustieteen sijasta “kilpailun taloustiede”. • Kun oikeustieteessä tai esim. tuomioistuinten ratkaisutoiminnassa hyödynnetään muita tieteenaloja, kyse on yleensä relevanttien tosiasioiden selvittämisestä. Esim. kilpailuoikeudellisen markkinamäärittelyn lähtökohtana on taloustieteellinen malli kysyntäjoustoista sekä puhtaasti taloudelliset faktat siitä, mitkä tuotteet voivat tosiasiallisesti kuulua samoille markkinoille. • Kilpailuoikeuden ymmärtäminen edellyttää perustietoja talouden toiminnasta, koska jos emme tunne sääntelyllä ohjattavaa kohdetta, voimme aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä. • Taloustieteen mallien avulla onkin pyritty määrittämään sitä, mikä olisi ihanteellinen lainsäädännön tarkoitus. • Lisäksi taloustiede auttaa ymmärtämään tiettyjen kilpailutoimien vaikutuksia markkinoilla. • Käytännössä taloustiedettä on kirjoitettu “kilpailuoikeuden sisään” eikä ratkaisutasolla yleensä suoraan käytetä taloudellisia teorioita. • Taloustiede pyrkii tieteenä ymmärtämään sitä, miten talous toimii. Se ei ole teoria selkeistä säännöistä tai edes “tee tai älä tee” ‑määräyksistä. Pikemminkin taloustiede pyrkii ymmärtämään miten erilaiset talousjärjestelmät toimivat makro‑(eli kansan‑ tai kansainvälisen talouden tasolla) tai mikrotasolla (eli yritys‑ tai kuluttajatasolla). Selkeiden sääntöjen puuttuessa taloustiede ei voi sanoa, että tehdessämme tavalla x päätyisimme joka tapauksessa tulokseen y. Siten taloustiedettä ei voida suoraan käyttää keinona päädyttäessä johonkin parhaana pidettyyn markkinamuotoon, jota sitten käytettäisiin kaikkien oikeudellisten ratkaisujen pohjana.

5. Luennon teema • Varsinainen ero oikeudellisiin sääntöihin ei ole niinkään sääntöjen tarkkuudessa, vaan siinä, että oikeussäännöt on tarkoitettu sitoviksi. • Taloustiede pyrkii ennustamaan miten talous tulee muuttumaan tulevaisuudessa. Tämä voi olla hyödyllinen keino (jos ennustus on riittävän tarkka!) päätettäessä mikä voi olla kilpailunrajoitus. • Tähän mennessä ei ole saavutettu sellaista tiedon tasoa, joka voisi toimia hyvin pitävänä pohjana oikeusnormeille. Tällä tarkoitan sitä, ettei voida olla varmoja siitä, johtaako jokin viranomaistoimi (tai esim. kilpailijoiden menettelytapa) johonkin varmaan tulokseen tai muutokseen markkinoilla. • Tutkimalla menneitä taloudellisia prosesseja opimme missä rajoissa talous toimii. Tätä ei voida käyttää suoraan pohjana lainsäädännölle epätarkkuuden takia. Tästä seuraa se, ettei voida käyttää yksinkertaisia, ankaria normeja. Suurin osa taloudellisia tilanteita koskevasta lainsäädännöstä on “avointa” siinä mielessä, että se jättää tilaa tulkinnalle. • Taloudellinen “ilmastohan” voi muuttua ja avointen sääntöjen avulla ei lakia tarvitse muuttaa joka kerta! • 3. Integraatio • Integraatio on eurooppalainen vastaus mantereemme erilaisiin ongelmiin. Se on poliittinen prosessi ja siten eri hallitukset ja parlamentit päättävät tärkeimmistä asioista. Integraatio alkoi taloudesta ja siten tämä on integroiduin alue. • Uudempia päämääriä ovat yhteinen ulko‑ ja turvallisuuspolitiikka, jolla pyritään integroimaan näitä osa‑alueita. Näiden päämäärien merkitys on kasvanut, kuten “terrorismin vastainen sota” osoittaa. • Taloudellista integraatiota voidaan pitää keinona laajentaa “eurooppalaista kotimarkkinoita”. Nykyään integraatio on muuttumassa syvemmäksi prosessiksi, jonka lopputulosta on avoin.

6. Luennon teema • EU:n laajentuessa “kotimarkkina‑alue” kasvaa. Samalla tulee toteutumaan ainakin jonkinlainen “työn uusjako” vanhojen ja uusien jäsenmaiden kesken. • Nokian kännykköitä valmistetaan entisissä itä-blokin maissa ja kehitys jatkunee samalla linjalla. • Integraation ei tarvitse tarkoittaa keskushallintoa. Kilpailupolitiikassakin liika “Brysselin valta” voisi olla pahasta. Tällöin vaarana olisi “keskusjohtoinen” talous, mikä on vieras ajatus todella kilpailuun perustuvalle järjestelmälle. • Nämä pelot ovat pitkälti hälvenneet komission ymmärrettyä, ettei se voi eikä saa kontrolloida kaikkea Euroopan kilpailupolitiikkaa. Uusin painopiste on siirtää ratkaisuja kansalliselle tasolle. • Nk. täytäntöönpano‑asetuksessa komissio on osin siirtänyt valtaa kansallisille kilpailuviranomaisille. Toisaalta komission rooli yhdenmukaisen kilpailupolitiikan luojana ja valvojana korostuu. Johtaako tämä kehitys tosiasiallisesti “keskusjohtoisempaan” vai jäsenmaakohtaisempaan painotukseen onkin avointa. • Kuvaavaa on se, että alunperin varsin jäykästä (yli kolme maata > komissio toimivaltainen) on siirrytty järjestelmään, jossa täytäntöönpanoasetuksen tasolla ei ole selvää sääntöä. Komission tiedonannossa yhteistyöstä kilpailuviranomaisten verkostossa on kohdassa 14 mm. todettu, että komissio sopii erityisen hyvin käsittelemään asioita, joissa vaikutus ulottuu yli kolmeen jäsenvaltioon. • Toisaalta monet turvallisuuspoliittiset ja jopa kilpailukykyyn liittyvät asiat voidaan ratkaista vain yhteiseltä pohjalta. Johtaako tämä syvempään integraatioon Euroopassa vai ei, on avoin kysymys. • Kilpailupolitiikka EU:ssa ja sen jäsenvaltioissa liittyy suurempien markkinoiden luomiseen. Tässä luennossa yritän luoda hyvin yleisen kuvan siitä, mihin tämä politiikka perustuu. Tarkoitus on etsiä vastauksia kysymyksiin, kuten “mitä on kilpailu?”; “miten kilpailupolitiikka toimii?”; “mitä on taloudellinen integraatio ja mitä vaateita se asettaa kilpailupolitiikalle?”

7. Mitä kilpailu on? • 1. Mitä kilpailu on? • Kilpailu on jokapäiväinen ilmiö ja jo sanana tarkoittaa monia eri asioita. Verbinä se tarkoittaa “kilpailla” ja siten yleensä edellyttää useampaa kuin yhtä henkilöä, yritystä tms. osallistumaan prosessiin. Tätä prosessia kokonaisuutena kutsumme kilpailuksi. Taloudellinen kilpailu tarkoittaa sitä, että “taloudellisella areenalla” on useita “pelaajia”. • Eräs taloustieteen haara on peliteoria, joka tutkii kysymyksiä siitä, miten “pelaajat” reagoivat eri tilanteissa. • Myös muut teoriat pyrkivät selvittämään, miten yritys A toimisi tietyssä markkinatilanteessa, kun tunnemme markkinoiden rakenteen, tarjolla olevat toimintavaihtoehdot sekä minkälaista tulosta voidaan tältä pohjalta odottaa (nk. SCP‑malli). • Kilpailua on hankala luokitella tarkasti ‑ ainakin, jos haluaa luoda yhden yhteneväisen käsitteen koko prosessia varten. Jokapäiväisessä elämässä kilpailemme jonkun kanssa yhdessä tilanteessa ja voimme olla liittolaisia toisessa. Kukaan ei voi kilpailla kaikkien maapallolla olevien kanssa, joten kilpailu tarvitsee jonkinlaisen foorumin, missä se tapahtuu. Taloudellisen kilpailun tapahtumakenttä ovat erilaiset markkinat. • Muutamat saksalaiset teoreetikot ovat väittäneet, että kilpailulla on liikaa attribuutteja, jotta se voisi olla toimiva kilpailupolitiikan päämäärä. • Kilpailu merkityksessä “kilpailla” on jonkin verran harhaanjohtava ilmaisu taloustieteellisessä yhteydessä, koska kyse ei välttämättä ole “taistelusta kuolemaan asti” tai edes mistään “riidasta”. • Esimerkiksi oligopolitilanteessa suuryritykset tietävät, miten muut reagoisivat, jos ne alkaisivat kilpailla hinnalla. Jos lopputuloksena on pienemmät voitot, miksi kilpailla? Lopputulos voi olla “hiljainen elämä” eikä varsinainen kilpailu. • Seuraavaksi pyrimme määrittämään mitä kilpailulla (yleisestikin eikä vain taloudellisena prosessina) voidaan tarkoittaa. Määrityksiä voivat olla esim:

8. Mitä kilpailu on? • 1. Kilpailua tietyn päämäärän saavuttamiseksi (rikastuakseen ym.) • 2. Kilpailla toisten kanssa, kuten urheilussa (vain yksi / yksi joukkue voi voittaa). • 3. Kilpailla yhdessä toisten kanssa yhteisen päämäärän saavuttamiseksi tai sellaisen tuloksen aikaansaamiseksi, mitä ei yksin voisi saavuttaa. Tässä tapauksessa on vastustaja, joka häviää, jos sinun joukkueesi voittaa (kuten jalkapallossa). Perusero edelliseen tilanteeseen on se, että päämäärän saavuttaminen vaatii yhteistyötä. Taloustieteellisesti tämä on tärkeä seikka, koska kaikki yhteistyö ei johda kilpailun loppumiseen! • 4. Osallistua peliin vain selvittämiseksi kuinka hyvin pärjäät (kuten tietokonepelin pelaaminen netissä). • 5. Osallistua peliin, joka päättyy jonain ajankohtana ja jonka jälkeen arvioidaan kuinka hyvin itse kukin pärjäsi (kuten monopoli tai muu lautapeli). • 6. Osallistua peliin, joka ei koskaan pääty (elämähän on vähän tällaista...). Eri henkilöt voivat näytellä eri rooleja pelissä ja kaikki päämäärät eivät ole välttämättä samoja. • Kaikkia edellä mainittuja seikkoja voidaan käyttää taloudellisen kilpailun kuvaamiseen. Esimerkiksi riittävän vahva yritys kilpailee lähinnä itsensä kanssa (se ei kuitenkaan halua laiskistua liikaa) tai useat yritykset työskentelevät yhdessä tarjotakseen tietyn tuotteen ostajalle. • Kuitenkin taloudellinen kilpailu on lähinnä kohdan 6 tapaista, koska siinä ei voida erottaa varsinaista alkua tai loppua. Uudetkin markkinat syntyvät kilpailun kautta (kuka ehtii ensimmäiseksi) ja vaikka jollain markkinalla toimiminen ei enää kannattaisi siirretään resurssit toisiin tehtäviin. • Talousteorian eräs ongelma on se, että käytämme useita eri nimikkeitä kilpailusta. Sitä on kutsuttu täydelliseksi, epätäydelliseksi, aktuaaliseksi, potentiaaliseksi, toimivaksi, tehokkaaksi ym. Keskusteltaessa tästä ilmiöstä täytyy olla varma, mihin viittaa.

9. Mitä kilpailu on? • Tavanomaisin termi on toimiva ja tehokas kilpailu. Tämä on modernimpi tapa käsitellä kilpailua prosessina eikä niinkään “pysähtyneenä valokuvana” tietystä markkinatilanteesta. • Kilpailu prosessina johtaa mahdollisimman alhaisiin hintoihin ja laatu / tuotettu määrä ovat niin hyviä ja tehokkaita kuin mahdollista. • Toimivaa ja tehokasta kilpailua pidetään parhaana vaihtoehtona. Ne eivät ole absoluuttisia pisteitä, jotka voitaisiin saavuttaa. Pikemminkin kyse on tarkasteltavan markkinan “mittatikusta”. • 2. Markkinat ja markkinatalous • Kilpailu ei toimi tyhjiössä. Jotta voisimme tutkia tai laatia sääntöjä kilpailusta / kilpailunrajoituksista on katse kohdistettava johonkin markkinaan. Yleisemmällä tasolla tärkein kysymys on minkälainen taloudellinen toiminta / järjestelmä on paras. • Markkinatalouden sijaan voisimme käyttää tiukkaan johdettua taloutta. Kumpaakaan ei ole olemassa puhtaimmassa muodossaan. Ainoastaan 1800‑ ja 1900‑luvun alun kapitalismi oli lähellä “puhdasta” markkinataloutta. Neuvostoliitto ei ollut koskaan puhtaasti johdettu (kommunistinen) talous, koska hekin tarvitsivat jonkinlaista kilpailua tai “kilpailun kaltaista olotilaa” sekä “markkinoita”. • Yleisimmin tutkimus kohde täytyy rajata siihen, mikä on relevanttia ‑ eli nk. relevantteihin markkinoihin. • Markkinat on jokin tila, jossa kysyntä ja tarjonta kohtaavat. Se ei välttämättä ole fyysinen paikka (voi toki olla esim. pörssi tai kauppakeskus). Jos joku tuottaa tuotetta, jota kukaan ei halua, ei tällaiselle tuotteelle ole lainkaan markkinoita. Markkinoita voitaisiin tarkastella yhtenä kokonaisuutenakin, koska loppujen lopuksi kaikki tuotteet kilpailevat kuluttajien rahoista (jopa tuotantokoneita käytetään kulutustuotteiden / ‑palvelujen tai valmistamiseen, joten kyse on “kulutustuotteista”). Yleensä markkinoita tarkastellaan tiettyjen tuotteiden markkinoina tietyllä alueella. • Relevantit markkinat muodostuvat siten niistä tuotteista, jotka kilpailevat toisten vastaavien kanssa samalla alueella. Näiden tuotteiden täytyy olla kuluttajan kannalta vaihtokelpoisia (ja siten kyse on samasta “areenasta”

10. Mitä kilpailu on? • Kysyntä ja tarjonta toimivat “näkymättömänä kätenä”. Jos tarjontaa on enemmän kuin tarpeen osa tuotteista jää myymättä. Jotta ne saataisiin kaupaksi, on hinnan laskettava. Uudet ostajat ovat sitten halukkaita ostamaan tuotteen ja lopulta kaikki myydään. Samaan aikaan tuotantomääriä voidaan vähentää. Lopputuloksena on markkinahinta tälle tuotteelle. Sama menetelmä toimii, jos tuotantoa on liian vähän. Kun kaikki eivät saa haluamaansa tuotetta, he ovat valmiit maksamaan siitä lisähintaa. Tämä nostaa hintatasoa ja samalla antaa signaalin valmistaa enemmän. Ja taas päädytään markkinahintaan. • Näkymätön käsi toimii myös kansantalouden tasolla. Jos kysyntä on joillain markkinoilla suurempi kuin tarjonta, tuotantoa kannattaa lisätä. Tämä vaatii resursseja, jotka siirretään toisilta markkinoilta, joilla valmistaminen ei ole yhtä kannattavaa. • Näkymätön käsi vaatii kilpailua, jotta se voisi toimia. Jos yritys voi kontrolloida markkinoita (eli tuotantoa ja hintoja), silloin kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa “luonnollisella” tasolla. • Epätäydellisilläkin markkinoilla kysyntä ja tarjonta toimivat hinnan määrittäjinä. Tärkein ero kilpailuun on se, että hintoja kontrolloivat ainakin osittain yritykset eivätkä markkinat. • Mikäli kilpailu ei ole lainkaan mahdollista (tuotteelle ei ole lainkaan substituutteja), näkymätön käsikään ei toimi. Näissä ‑ varsin harvoissa tilanteissa ‑joudutaan miettimään joko sääntelyä tai jotain muuta kilpailuttamiskeinoa kuin markkinoiden omaa kontrollia. Esimerkiksi julkisessa liikenteessä ei lähtökohtana voi olla yrittäjien vapaa kilpailu samoista linjoista ja kilpailun ylläpitämiseksi onkin ryhdytty “kilpailuttamiseen” eli tarjouskilpailujen avulla hakemaan halvinta tai kokonaistaloudellisesti edullisinta liikenteen harjoittajaa. Näissä tapauksissa kilpailun “näkymätön käsi” on se uhka, jonka mahdollinen parempi tarjous muodostaisi seuraavassa tarjouskilpailussa. Kun varsinaisten asiakkaiden mielipidettä ei kysytä, ei suoranaisesta kilpailusta voi puhua. • Kysyntää ja tarjontaa voidaan manipuloida mainoksin ja markkinoinnilla. Tämä ei välttämättä ole negatiivinen ilmiö, koska mainonta voi olla informatiivistä (saamme tietoa tuotteista, joista emme muutoin tietäisi). Osa markkinoinnista on mielikuvamainontaa, joka on osittain haaskausta yhteiskunnan kannalta.

11. Mitä kilpailu on? • Kysyntä ja tarjonta toimivat myös uusien tuotteiden ja keksintöjenosalta. Yrityksen pyrkiessä “lyömään” muut kilpailussa se pyrkii tuottamaan jotain uutta, josta kuluttajat (nämä voivat olla loppukuluttajia tai teollisuutta) haluaa ostaa. Keksijän ollessa ensimmäinen tuottaja tarjonta on rajallista ja voitot voivat olla melko suuria. • Jos uusi tuote menestyy, muut pyrkivät kopioimaan sen ja tarjonta lisääntyy lopulta ja hinnat & voitot laskevat. • Järjestelmä ei ole täydellinen.. Hyvä tuote voi jäädä huomiotta ja sitä ei osteta. • Markkinatalous on taloustieteellinen malli, jossa talouden toimintaa kokonaisuudessaan kontrolloivat eri markkinat. Nämä vaikuttavat toisiinsa ja kysynnän vaihtelu johtaa tarjonnan muutoksiin hintojen noustessa tai laskiessa. Resurssit hyödynnetään tuottavimmalla tavalla. • Markkinatalouden “kaunein” piirre on sen automaattisuus. Ketään ei tarvita päättämään hinnoista ja tuotantomääristä (enemmän tästä teemasta jaksossa “Mitä kilpailu tekee?”). • Myös markkinataloudet ovat jossain määrin säädeltyjä. Tätä voi tapahtua monin eri tavoin. Eräitä keinoja ovat verotus ja tulonsiirrot (eli siirretään varoja jostain sektorista toiselle tai yrityksiltä kuluttajille); päättäminen mitä tuotteita saa yleensä markkinoida (tuoteturvallisuuslainsäädäntö, ympäristölainsäädäntö ym.); päättäminen mitä prosesseja saadaan käyttää (ympäristölainsäädäntö); ja myös sääntelemällä yritysten käyttäytymismalleja markkinoilla (kilpailulainsäädäntö laajassa mielessä). • Nämä säännöt eivät välttämättä ole kilpailun periaatteen vastaisia, jos säännöt ovat samanlaisia kaikille. Nykyään suurin osa kilpailuviranomaisista ja yrityksistä painottaa “tasaisen pelikentän” tarvetta. Tämä tarve voidaan tulkita laajemminkin kuin pelkästään kilpailuoikeudellisena kysymyksenä. • Tasainen pelikenttä ei saa tarkoittaa kenenkään suosimista ‑ vaan ainoastaan mahdollisimman tasapuolisten mahdollisuuksien luomista kaikille. Tämä ei sinänsä estä antamasta sääntöjä, joilla pk‑yritykset saavat muita laajempia oikeuksia yhteistyöhön tai tukea. Tältä osin on kuitenkin oltava varovainen, koska “tasoituksesta” voi tulla valtion apujärjestelmä ja aiheuttaa haittaa markkinoiden toiminnalle.

12. Mitä kilpailu on? • Markkinataloudessa “pelaajien” oletetaan pärjäävän ja menestyvän itsenäisesti eikä valtionapujen ym. avulla. Siten kaikki erikoisoikeussäännöt täytyy harkita tarkkaan ja rajoittaa niiden käyttö yritysten todellisten tarpeiden mukaan (esim. T&K yhteistyötä pk‑yritysten kesken pidetään positiivisena talouden kannalta, koska nämä yritykset voivat synnyttää kilpailupainetta markkinoilla). • Pienten yritysten yhteistyö voi olla markkinatalouden kannalta positiivista, jos nämä pystyvät yhdessä haastamaan suuryrityksiä. Taloustieteen mallien mukaista se ei välttämättä ole, koska esim. täydellinen kilpailu edellyttäisi suuria joukkoja itsenäisiä yrityksiä. • Valtion tukien ongelmista on hyvä esimerkki telakkatuet, joista on vuosikaudet pyritty pääsemään eroon. Kun jossain päin maailmaa (lähinnä Koreassa) väitetään telakoiden saavan tukea, vaativat EU:n alueen telakat vastaavaa tukea. Käytännössä tuki on veronmaksajien rahojen siirtoa varustamoille. Toisaalta tuki voi auttaa uudemman laivakannan saamista käyttöön ja murto‑osa palautunee kuluttajille halvempina kuljetushintoina. • Yleisesti tukien ja muun suosimisen katsotaan aiheuttavan enemmän negatiivisia kuin positiivisia seurauksia. • 3. Markkinamuodot • Markkinoita tarkastellaan sen perusteella mitä toimijoita niillä on. Lähtökohta voi olla horisontaalinen (samat markkinat) tai vertikaalinen (eri markkinoiden tasot). • Tarkastelun kohteena on tällöin kilpailun eri vaikutukset ‑ suora vaikutus kilpailijoihin ja välillisempi vaikutus asiakkaiden tai raaka‑aineen / puolivalmistajien toimittajien kautta. • Käytännössä kilpailu voi toimia useilla tasoilla samanaikaisesti, kun esimerkiksi merkittävä tuottaja kilpailee markkinaosuuksista saman toimialan yritysten kanssa, mutta samalla pyrkii estämään merkittäviä ostajayrityksiä ottamasta itselleen sen toimintoja (esim. siirtymästä markkinoimaan tuotteita omilla eikä valmistajan tuotemerkeillä). • Markkinamuodot on vain tarkastelumalli, jonka avulla hahmotetaan kilpailuvaikutuksia. • Lähinnä se on apuväline markkinavoiman ja mahdollisten kilpailunrajoitusten arviointiin.

13. Mitä kilpailu on? • Markkinamuodot jaotellaan yleensä markkinoilla toimivien yritysten lukumäärän perusteella. Monopolissa on vain yksi yritys yksillä markkinoilla; oligopolissa muutamia; täydellisessä kilpailussa lukuisia. • Mainitut markkinamuodot tarkastelevat myyjäyrityksen suhdetta ostajiin. Jos kyse on ostajayrityksen suhteesta myyjiin käytetään nimityksiä monopsoni ja oligopsoni. • Markkinamuotojen merkitys on tässä tarkastelussa toimia apuvälineenä arvioitaessa miten markkinat voisivat käyttäytyä. Mikään itsestään selvyys ei kuitenkaan ole, että monopoli käyttäytyisi aina kuin monopoli tai oligopolin jäsenten käytös aina noudattaisi tiettyä kaavaa. Markkinamuodoista haetaankin niitä säännönmukaisuuksia, jotka osoittaisivat, miten yritykset todennäköisimmin toimivat. • Vertikaalisia markkinamuotoja tarkastellaan yleensä horisontaalisten markkinamuotojen “törmäyksinä”. Eli lähtökohtana on se, miten monopoli käyttäytyy kohdatessaan toisen monopolin, oligopolin tai “täydellisen kilpailun”. • Tyypillisin tilanne markkinoilla lienee oligopoli ‑oligopoli, jolloin osapuolet voivat melko hyvin arvioida sekä kanssa kilpailijoiden että markkinavastapuolen siirrot. • Toisaalta mikään tilanne ei yleensä esiinny puhtaana jo eri asteisen markkinaintegraation takia. Jokin oligopoli yrityksistä voi esim. hankkia oman jälleenmyyjän estääkseen osan voitosta luisumasta “jälleenmyyjä‑oligopolille”. • Vertikaalisia markkinamuotoja kutsutaan usein bilateraalisiksi markkinamuodoiksi. Jostain syystä ei taloustieteen perusteorioissa näitä tilanteita juuri käsitellä. Kilpailuoikeuden kannalta ne ovat merkittäviä, koska kyse on yritysten toimintavapauksia rajaavista tilanteista. • Uusissa nk. verkostotalouden markkinamuodoissa kyse on usein eri markkinatasoilla toimivista yrityksistä. Tällaisten markkinoiden “yhteis‑” tms. vaikutuksia ei juuri käsitellä taloustieteen perusteoksissa. • Lisäksi verkostotalouteen voi liittyä immateriaalioikeuksia, liikesalaisuuksia tms., jotka voivat luoda jollekin verkoston yrityksistä hallitsevan aseman ainakin verkon sisällä. • Varsinkin markkinavoimainen “verkko” voi sulkea muita yrityksiä pois markkinoilta, jolloin syntyy oligopoli‑ tai monopolitilanteita useilla markkinatasoilla.

14. Mitä kilpailu on? • 4. Markkinavoima • Markkinat koostuvat lähinnä pk‑yritys kokoisista yrityksistä. Niitä on noin 95 ‑ 97 % kaikista yrityksistä. Liikevaihdollakin mitattuna niiden osuus on yleensä 40 ‑45 % yksityisen sektorin kansantuotteesta. • Näillä yrityksillä ei tyypillisesti ole markkinavoimaa, joten ne ovat osin sopivia “vastapainoja”. ”Vastapainolla” tarkoitetaan sitä, että pk-yritykset yhdessä vaikuttavat kilpailua lisäävästi ja suuryritysten markkinavoimaa vähentävästi. Käytännössä on epävarmaa, vaikuttavatko pk-yritykset em. tavalla. • Näiden yritysten kesken kilpailu on yleensä toimivaa. Toisaalta niiden yhteistyökin voi olla kilpailun toimivuuden kannalta positiivista, koska tämä antaa niille kykyä kilpailla suurempien yritysten kanssa. • Kaikki yritykset eivät ole pieniä. Tämä ei välttämättä tarkoita, että niillä olisi jonkinlaista voimaa markkinoihin tai kilpailijoihinsa nähden. • Mikäli markkinoille pääsy on vapaata (esim. kuka tahansa voi helposti valmistaa tuotteen ja jopa pieniä määriä voidaan valmistaa halvalla) ei edes suurimmalla yrityksellä ole todellista markkinavoimaa. • Suuruus ei sinänsä ole mikään kilpailunrajoitus. Ei edes markkinavoimaa tai määräävää markkina‑asemaa ole yleensä kielletty. Jotkut tavat, joilla markkinavoima luodaan, ovat kuitenkin kiellettyjä (yrityskauppakontrolli ym.). Myös tällaisten yritysten toimintatapoihin voidaan puuttua. • Jos markkinoilla on oligopoli eli vain harvoja samankokoisia yrityksiä, ei millään niistä välttämättä ole yksinään markkinavoimaa. Oligopoliyritykset voivat olla erikokoisia, jolloin oligopolissa voi olla muita markkinavoimaisempia yrityksiä. • Oligopoliyrityksillä voi olla yhdessä markkinavoimaa ostajiin tai toimittajiin nähden. • Oligopolitilanteessa yrityksillä voi olla houkutus luoda itselleen markkinavoimaa yhteistyön kautta eli ne saattavat pyrkiä luomaan kartellin. • Tällöin kartellin jäsenyritykset hyödyntävät yhteistä markkinavoimaa.

15. Mitä kilpailu on? • Yrityksen voidessa toimia itsenäisesti kilpailijoistaan ja markkinoistaan se omaa markkinavoimaa. Tämä voi olla yksinkertaisesti jonkin keksinnön tai muun paremmuuden (tehokkaampi, luovempi ym.) seuraus. Se voi olla myös kartellien tai yrityskauppojen lopputulos. • Markkinavoima voi olla vain väliaikaista muiden saavuttaessa yrityksen etumatkan. Yrityksellä on kuitenkin hyvä syy pyrkiä säilyttämään asemansa rajoittamalla kilpailua tai muilla keinoin. • Jonkinasteinen markkinavoima on positiivista, koska se antaa syyn kilpailla. Mikäli tutkimukseen sijoitettuja varoja ei saisi takaisin uusista tuotteista saatavina “ylivoittoina”, ei tutkimus lainkaan kannattaisi. • Kartellin kautta syntyvää markkinavoimaa pidetään yleensä haitallisena, koska kartelliyritykset eivät välttämättä pyri toimintansa tehostamiseen (vrt. yrityskaupat), vaan yksinomaan kartellin kautta syntyvän markkinavoiman hyödyntämiseen. Periaatteessa kartellinkin haitallisuus riippuu sitä kautta syntyvän markkinavoiman määrästä. • Markkinavoimaa arvioidaan yleensä markkinaosuuden ja muiden taloudellisten indikaattorien avulla. Markkinaosuus on tärkein ja helpoin kriteeri (jos sivuutetaan relevanttien markkinoiden ongelma). Muita tekijöitä voi olla yrityksen taloudellinen asema (erityisesti likvidien varojen määrä). • Mitään tarkkoja rajoja siitä, milloin yrityksellä olisi markkinavoimaa tai mikä määrä tätä voimaa on vahingollista ei ole. Yleensä liki 70 tai 80 % markkinaosuus osoittaa markkinavoimaa, mutta jopa alle 50 % osuus voi osoittaa sen olemassaolon. • Mitä pienempi markkinaosuus on sitä enemmän on muita tekijöitä otettava huomioon (kuten muiden yritysten osuus markkinoista). • Markkinavoiman tärkein merkitys on arvioinnissa siitä, onko yrityksellä määräävä asema jollain markkinoilla vai ei. • Tällöin on kyse pysyvämmästä markkinavoimasta, koska epävarmaan, ohimenevään markkinavoimaan nojaava yritys ei todellisuudessa voi kontrolloida markkinoita.

16. Mitä kilpailu on? • Kartellin osalta markkinavoima arviointi ei välttämättä ole tarpeellista, koska kartellit on pitkälti kielletty niiden markkinavaikutuksesta riippumatta. • Vrt. de minimis –sääntö (eli puuttumattomuussääntö), jonka nojalla kilpailuun vain vähän vaikuttaviin kartelleihin ei normaalisti puututa. Arviointi tehdään markkinaosuuksien perusteella. • Esim. vertikaalista yhteistyötä koskevissa poikkeusasetuksissa on erilaisia markkinaosuusrajoja. Laskuissa otetaan huomioon myös samoilla markkinoilla toimivien eri yhteistyöjärjestelyjen yhteisvaikutus (markkinoiden sulkemisvaikutus). • Markkinavoimalla on kilpailun kannalta merkittäviä vaikutuksia sekä horisontaalisessa että vertikaalisessa suhteessa. • Horisontaalisesti markkinavoimainen yritys voi pyrkiä vaikuttamaan suoraan kilpailijoiden toimintaan. Nämä joutuvat puolestaan ottamaan huomioon markkinavoimaisen yrityksen reaktiot omiin toimiinsa, vaikka “vahva” yritys ei edes pyrkisi aktiivisesti rajoittamaan kilpailua. • Vertikaalisesti markkinavoimainen yritys voi olla ns. pakollinen kauppakumppani. Tällaisen yrityksen tuotteita on vaikea korvata toisilla ja esim. volyymialennusten takia tämä ei aina ole edes kannattavaa. • Yrityksellä / yrityksillä voi olla samanaikaisesti sekä horisontaalista että vertikaalista markkinavoimaa esimerkiksi vertikaalisen integraation tai verkostoyhteistyön kautta. Tällöin markkinoille pääsy voi olla entistäkin vaikeampaa. • Kilpailuoikeuden avulla pyritään sekä horisontaalisen että vertikaalisen markkinavoiman kontrolloimiseen.

17. Mitä kilpailu tekee? • Tämä kysymys pitää esittää, jos haluamme luoda hyödyllisen kilpailu‑ tai talouspolitiikan. Mikään politiikka ei voi saada kilpailua tekemään jotain, mitä se ei pysty tekemään. Tällöin olisi mietittävä muita kilpailuun liittymättömiä politiikka vaihtoehtoja tilanteen korjaamiseen. • Tähän saattaa liittyä esim. verotus, mutta myös suoraa sääntelyä voidaan käyttää. • Päätöstasolla yrityksiä ei pitäisi pakottaa tekemään jotain, joka ei saa kilpailua tehokkaammaksi. • Mitään ei kannata tehdä, ellei lopputulos ole positiivinen yhteiskunnalle. Tämä ei sulje pois sitä, ettemmekö voi haluta kilpailua vain sen itsensä takia. Se tarkoittaa, että haluamme taloudellista kilpailua saadaksemme jotain, mitä vaihtoehdot eivät meille anna. • Vaihtoehtona voimme pohtia erilaisia, kilpailuun perustumattomia talousjärjestelmiä. Tärkein vertauskohta ovat säännellyt taloudet, kuten entisessä NL:ssa Voimme myös pyrkiä vertaamaan eritasoista sääntelyä “maksimi” kilpailuun. Tämä viime mainittu on hankalaa, koska silloin tulisi tietää, mikä maksimikilpailu on joko teoriassa tai tietyssä markkinatilanteessa. Kuten edellä on ilmennyt, eivät taloudelliset mallit anna kovin tarkkaa arviointikohtaa tässä asiassa. Kuten jo huomautin täydellinen kilpailu ei oikein toimi edes mallina ja toimivaa kilpailua on hankala pitää vertailukohtana (yhden markkinan toimiva ei välttämättä ole toisen toimivaa). • Kilpailu on myös hyvin laaja ilmiö, emmekä oikeastaan tiedä miten se toimii jokaisessa mahdollisessa tilanteessa. Kyse ei ole pysyvästä olotilasta, vaan eri markkinoiden mukaan ajan kuluessa muuttuvasta ilmiölstä. Silti kilpailu on paras käytössä olevista vaihtoehdoista. • Voimme myös painottaa kilpailun merkitystä demokraattiselle yhteiskunnalle. Kilpailuhan lopulta tarkoittaa sitä, ettei kenelläkään ole absoluuttista taloudellista valtaa. Toimivassakin kilpailussa markkinoilla oletetaan olevan lukuisia yrityksiä. • Siinä missä monopoli voisi uhata jotain kansallisvaltiota vetäytymisellä (saadakseen “vapaat kädet” hinnoittelussa ym.) kilpailun kohteena olevalla yrityksellä on harvoin tätä mahdollisuutta.

18. Mitä kilpailu tekee? • Saksalaisessa (varsinkin vanhemmassa) kirjallisuudessa markkinavoiman keskittymistä pidettiin jo sinänsä uhkana yhteiskunnalle. • Kilpailu on osa yhteiskunnan sosiaalisia rakenteita. Sen täytyy siten tuottaa jotain positiivista yhteiskunnalle. Ajatus ei voi olla vain “nopean voiton” saavuttaminen. Eräs ongelma onkin: mitkä ovat päämäärät jossain tietyssä yhteiskunnassa ja mitkä ovat globaalit päämäärät? • Ihmiset tarvitsevat taloudellista turvaa ja siten talouskasvu (tai ainakin stabiilisuus) on ollut eräs tärkeä päämäärä useimmissa taloudellissa tilanteissa tai useimmille yhteiskunnille. Toisaalta ympäristön merkitys on kasvanut yhä useampien tutkimusten osoittaessa saasteiden vaarat ihmiskunnalle. • Näitä päämääriä tai keinoja ei pidä pitää absoluuttisina. Jokaiselle tällä planeetalla on parempi, jos kaikki mitä teemme tapahtuu mahdollisimman tehokkaasti (mutta saasteiden hinta on laskettava mukaan!). Siten kilpailu (tai jokin muu malli) on parempi, jos sen lopputulokset ovat parempia kuin muita keinoja käyttäessä. • Tämän olisi jo pitänyt paljastaa yksi kilpailuprosessin heikkouksista: se ei pysty päättämään, mitä päämäärien pitäisi olla. Kilpailua voitaisiin esim. käyttää mahdollisimman tehokkaaseen huumeiden tuotantoon eikä mitään olisi pielessä kilpailunäkökulman kannalta. Sama koskee saasteita, jos kukaan ei välitä ilman tai veden ym. saastumisesta ja saasteilla ei siten olisi mitään hintaa. • Kilpailu on kuitenkin erittäin hyödyllinen keino, jonka avulla yhteiskunta voi toteuttaa päämääränsä, koska saamme suurimman “kakun” kilpailun avulla. Mutta se ei ole “ihmelääke”. • Kilpailu on tapa pyörittää taloutta likimain automaattisesti. Jos se todella olisi täydellistä (siinä merkityksessä, että aina olisi maksimi määrä kilpailua eikä kellään olisi liikaa markkinavoimaa) ei olisi tarvetta sääntelyyn. • Suunnitelmataloudessa tämä ei onnistu, koska kaikki päätökset siitä, mitä valmistetaan täytyy tehdä keskitetysti. Suunnitelmatalous vaatii korjaavan mekanismin (valtion virkamiehet sekä loputtoman määrän tilastoja) arvioimaan, onko tavoitteet saavutettu ja ovatko ne edes oikeita tavoitteita.

19. Mitä kilpailu tekee? • Kilpailussa markkinat toimivat korjaavana mekanismina lähettämällä signaaleja yrityksille siitä, mitä tuotteita ei kannata tuottaa, koska kuluttajat eivät osta sitä. • Automaattisuus tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, että kilpailu pakottaa toimiessaan tehokkaimpaan ratkaisuun. Kilpailun alainen yritys ei voi jäädä lepäämään laakereillaan tai periä “ekstraa”, koska sen on seurattava mitä kilpailijat tekevät. • Signaalina toimii tuotteen hinta ja yrityksen kannalta tuotteesta saatava kate. Jos kuluttajat eivät ole kiinnostuneet tuotteesta tai kilpailua on muutoin liikaa (eli joka tapauksessa kyse on tavallaan ”ylituotannosta”), tuotteesta ei haluta maksaa yrityksen toivomia summia. Tällöin kate laskee ja muuttuu lopulta negatiiviseksi. Tässä tilanteessa yrityksen on luonnollisesti harkittava, jatketaanko tuotantoa vai ei. • Kilpailu ei ideaalista joka merkityksessä, koska automaattisena prosessina sillä ei ole omaa “tajuntaa” tai sisäänrakennettua kontrollia. • Jos ihmiset esim. vähät välittäisivät ympäristöstä, niin kilpailujärjestelmässä se jäisi huomioon ottamatta. Muutkin, osittain moraaliset kysymykset voivat olla ongelmallisia (esim. savukkeiden tai viinan mainontaa valvotaan, jotta ihmisiä ei houkuteltaisi polttamaan tai juomaan liikaa oman terveytensä kannalta. Yhteiskuntahan joutuu maksamaan terveydenhoidosta). Myöskään sotateknologian markkinoilla ei kilpailu välttämättä anna parhaita vastauksia. Tämä johtuu siitä, että ostajapuoli on hallitusten kontrolloima ja kysyntä on siten irrallaan markkinavoimista. • Automaation oletetaan ulottuvan kaikkialle aina raaka‑aineista lopputuotteisiin mukaan lukien työvoiman hinta. Todellisuudessa osaa näitä kustannuksia ja hintoja säännellään. Sääntely voi olla vaarallinen ase, koska se voi vääristää joidenkin panosten kysyntää (tältä osin on keskusteltu työvoimasta ‑ esim. työvoima vastaan koneet tai robotit). • Kilpailuvoimaa voidaan joutua antamaan esim. työntekijäjärjestöille, koska kilpailu ei välitä heikoista tai sosiaalisista seikoista. Tältäkin osin pyritään kilpailusuuntautuvampaan järjestelmään, koska kysymys on eri maiden välisestä “palkkakilpailusta” ja kilpailukyvystä. • Tällöin joudutaan helposti kilpailumekanismin ulkopuolelle, eikä kilpailu enää voi olla tehokasta.

20. Mitä kilpailu tekee? • Yleisesti tulee pyrkiä “kilpailuhakuisiin” järjestelmiin, koska nämä todennäköisemmin parantavat tehokkuutta. • Tilanteissa, joissa kilpailumekanismi on sääntelyn tai markkinavoiman takia jo osittain epäkunnossa, on vaikeaa keksiä sopivia korjauskeinoja. Kilpailuhakuisena voitaisiin pitää esimerkiksi markkinoiden vapauttamista kilpailulle, mutta tämä ei yksinkertaisesti aina onnistu. • Kilpailu on myös selvästi halvempi keino kuin kaiken sääntely. Sääntelytalous vaatii lukuisia tietoja ja määräyksiä sekä jonkun päättämään asioista. Kilpailu saa samat tiedot ja antaa samat käskyt markkinamekanismin kautta eikä se vaadi ketään päättämään asioista. Vaikka kilpailulla ei ole mitään arvoja, kuka tietää, onko sääntelijän arvot yhtään parempia? • Kilpailussa markkinataloudessa periaatteessa kaikkien hyödykkeiden hinnat toimivat signaaleina siitä, mihin tuotantoa kannattaisi suunnata ja oletettavasti ”taloudellinen ihminen” ostaa aina vain sillä hinnalla, joka hänestä on hyväksyttävä. Kilpailumekanismia voi kuitenkin vääristää esimerkiksi mainonta, jonka merkityksestä kilpailulle ei tosin ole kovin hyviä selvityksiä. • Ei pidä unohtaa, että sääntelijän tehtävä olisi valtava: ei pelkästään määrätä mikä on jonkin tuotteen oikea hinta, vaan myös päättää miten nämä tehdään (esim. laatu ym.). Jos vain hintaa säännellään, luodaan hyvä syy tuottaa ala‑arvoisia tuotteita. • Kyse ei ole pelkästään tietystä tuotteesta ja päätöksestä tuottaa tätä tuotetta, vaan myös siitä, miten tämä tuotanto vaikuttaa muihin tuotteisiin ja tarvitseeko tuottaa jotain ”lisätuotetta”, jotta alkuperäinen tuote toimisi (esim. autot ja autonrenkaat). • Periaatteessa laatustandarditkin voidaan vahvistaa (vrt. EU ja kuluttajansuoja). Kun suunnittelutaloudessa ei ole korvaavia tuotteita, kuluttajat eivät kuitenkaan voi vaihtaa toisiin tuotteisiin, jos he saavat standardit alittavia tuotteita. • Tämä on eräs syy, miksi kilpailuviranomaisten valtaa ei saisi lisätä liikaa. Voisimme päätyä tilanteeseen, jossa elämme “kilpailuviranomaisten sääntelemässä taloudessa”. • Sääntelijän toiminnan arvioiminen voi myös olla vaikeaa ja siihen voi helposti liittyä korruptiota.

21. Mitä kilpailu tekee? • Eräs tärkeistä kilpailupolitiikan päämääristä (laajassa mielessä) on selvittää, mitä kilpailu tekee huonosti ja sitten säädellä näitä tilanteita. Voidaan myös yrittää käyttää kilpailua sääntelyn apuneuvona. Jos yritysten kannalta on halvempaa olla saastuttamatta, niillä on syy panostaa saasteita vähentäviin tuotantomenetelmiin. Tietyssä mielessä koko laintaloustiede pyörii tämän ajatuksen ympärillä. • Tämä on niitä kohtia, joissa kilpailupolitiikka ja laintaloustiede toimivat yhdessä. • Kilpailua voidaan käyttää palkkiona niille, jotka ovat tehokkaampia (esim. sallimalla niiden myydä “puhdas ilma tai vesi ym. kiintiöitä). Tämä mahdollisuus antaa kannusteen yrittää löytää paras mahdollinen tapa olla saastuttamatta. • Ilman kilpailun mahdollisuutta on aina olemassa vaara säätelyn tehottomuudesta. Esim. USA:ssa osa energiasektoreista oli säädeltyjä ja niitä valvoivat tätä varten nimitetyt komiteat. Vähitellen jouduttiin toteamaan, että komiteoiden jäsenet seurasivat aivan liian tarkkaan teollisuuden mielipiteitä, koska suurin osa heidän saamistaan tiedoista ja näkökulmista tuli teollisuudelta (nk. taipumus juosta saaliin rinnalla). • Kilpailu on teknisen kehityksen taustavoima, koska yritykset yrittävät “lyödä” toisensa tällä alueella. Tämä mielipide ei ole kiistaton, koska esim. Schumpeter ja Galbraith katsoivat kehityskustannusten olevan niin suuria, että vain suuryhtiöillä (Schumpeter) tai T&K‑ryhmillä (Galbraith) olisi mahdollisuus tehdä uusia läpimurtoja. • Kilpailu pakottaa uutta kehitystä kahdella tavalla: a) uusien tuotteiden (esim. täysin uusi tapa lentää avaruuteen tai pelkästään parempi tuote kuin vanha, kuten uusi kännykkä); b) uusien prosessien kautta (esim. halvempi tapa valmistaa tuotteita. Tämä voi johtaa uusienkin tuotteiden keksimiseen). Miksi näin tapahtuu johtuu siitä, että kun yritys pelkää mitä kilpailijat voivat tehdä ei se voi pysytellä paikoillaan, vaan se on oltava vähintään yhtä hyvä kuin kilpailijat. Täysin uudella tuotteella voi saavuttaa monopoliasemankin ja paremmat tuotot. • Uuden kehityksen kannustamiseksi yksilöitä ja yrityksiä voidaan ja jossain määrin täytyy suojata kopioimiselta. Tämä on tarpeen, koska ilman patenttilakeja ym. keksintö voitaisiin kopioida ja tuotteet myydä laillisesti markkinoilla. Siitä kuinka kauan tämän suojan tulisi kestää tai tarvitaanko suojaa lainkaan on käyty paljon keskusteluja.

22. Mitä kilpailu tekee? • Tutkimusta ei voida pakottaa, joten kilpailu tai monopolivoittojen saavuttaminen on tavallaan ainoa tapa saada yritykset tekemään tätä. Tämä lausuma ei ole aivan tarkka, koska osa maailman tärkeimmistä keksinnöistä on syntynyt yksilöiden toimesta, jotka muusta kuin voiton tavoittelun takia ovat halunneet keksiä asioita (esim. kuuluisa kertomus Benjamin Franklinin leijasta). • Monopolia kuvataan toisinaan mahdollisuudeksi “nukkua” (eli olla keksimättä tai kehittämättä mitään tuotteita tai prosesseja). • Näissäkin tilanteissa kilpailu voi olla huono prosessi sen selvittämiseen, mikä on todella tärkeää yhteiskunnan kannalta. Se mitä kehitetään riippuu osin markkinoilla toimivien käsityksistä siitä, mitä ihmiset ovat valmiita ostamaan. Perustutkimus voisi siten jäädä ilman riittävää rahoitusta. • Tietyillä alueilla yrityksillä ei ole suoranaista kiinnostusta. Siten tutkimus osasta oikeudellisia ongelmia, uskonnosta ja muista yhteiskuntatieteistä kärsisi ilman valtion rajoitusta. Jos esim. oikeudellinen tutkimus tehtäisiin vain yritysten varoilla, oletettavasti vain ne sopimusoikeuden ja yhtiöoikeuden kentät olisivat tutkimuksen kohteena, mistä yritykset olettaisivat saavansa hyödyllisiä lopputuloksia. • Ilman tuoteturvallisuuslainsäädäntöä on epävarmaa testattaisiinko tuotteita tarpeeksi. Edes nykyinen laaja mediajulkisuus (ja siten huono julkisuus jollekin “tappajalääkkeelle”) ei välttämättä estäisi vaarallisten tuotteiden pääsyä markkinoille. • Kilpailu on keino palkita kaikki. Kommunismi totesi “kaikille tarpeiden mukaan” ajattelematta, mitä yksilö antaa yhteiskunnalle (todellisuudessa he tekivät, koska muutoin se ei olisi toiminut niin pitkään kuin se toimi). Kilpailu ei edes välitä kenenkään tarpeista, vaan siitä, minkä arvoinen panos itsekullakin on. Mitä harvinaisempi panos on, sitä arvokkaampi se on! Hintamekanismi toimii markkinoiden kautta hinnoittelemalla kaiken kysynnän mukaan. • Työ on panos siinä missä muutkin. Teoreettisesti jokaisen työntekijän tulisi saada palkka hänen arvonsa mukaisesti (tai sen arvon mukaisesti, jonka työnantaja ostaa). Totuus on se, että ilman työntekijäjärjestöjä ja minimipalkkalainsäädäntöä kilpailu jättäisi osan työntekijöistä huonoon asemaan.

23. Mitä kilpailu tekee? • Todellisuudessa kommunismi joutui palkitsemaan ihmisiä yhteiskunnallisen aseman eikä tarpeiden mukaan. • Jos kilpailu toimisi täydellisesti, ei tarvittaisi työsopimuksia koskevaa lainsäädäntöä tai suojella kehitysmaita. Ongelma on kuitenkin markkinavoiman yksipuolinen jakauma, mikä voi johtaa panoksen ali‑ tai yliarvostukseen. Toinen ongelma on se, ettei kukaan tiedä oikeita arvoja! Taitojen tai muiden panosten harvinaisuutta ei ole helppo arvioida ja kysymys riippuu myös siitä prosessista mitä käytämme. Esimerkiksi vähemmän työntekijöitä vaativa prosessi voi vaatia enemmän insinöörejä. Maassa, jossa työvoimaa on runsaasti, käytettäisiin työvoimavaltaisia prosesseja. Suuryritysten voivat investoineillaan painostaa sijoitusten kohdemaita ja siten ne pystyvät usein saamaan raaka‑aineita hyvin halvalla köyhimmistä maista (sisäisten ristiriitojen ja sotien ym. takia ei muita ostajia juuri ole). • WTO pyrkii luomaan globaalia vapaa kauppaa, joka perustuisi vapaaseen kilpailuun. Kuten väkivaltaiset protestit ovat osoittaneet, kaikki eivät ole samaa mieltä. Globaaliselta kannalta suurempi kakku olisi parempi kuin pienempi ja kilpailullisempi rakenne voisi auttaa myös kehittyviä maita. Ongelma on se, että kaupan liberalisoinnista huolimatta suurin osa hyödystä kerääntyy edelleen länsimaihin. • Vaikka kilpailu ja sen hintamekanismi eivät ole täydellisiä, on niillä edelleen etu sääntelytalouteen verrattuna. Jälkimmäisissä jonkun täytyisi määrittää hinta joka ainoalle hyödykkeelle työvoimasta öljyyn. Tällaista täydellistä järjestelmää ei kokeiltu edes entisessä NL:ssa, mutta silti he tarvitsivat valtavat määrät byrokratiaa. • Esimerkiksi maailman talouden sääntely jakamalla tuotantokiintiöitä eri raaka‑aineille tuskin auttaisi kehitysmaita. Kilpailu ei kuitenkaan anna vastausta kaikkiin näihin tilanteisiin liittyviin ongelmiin. • Hintamekanismi toimii myös osoittajana missä ja mitä tuottaa sekä kenelle. Jos joku maksaa resursseista tai työvoimasta enemmän, tämän yhtiön pitäisi saada niitä enemmän ja tuotanto voi kasvaa. Toisaalta se toimii näin vain, jos se uskoo tuotteen menevän kaupaksi. Tämä on juuri resurssien allokointiprosessi.

24. Kilpailua koskevat talousteoriat • 1. Klassinen malli • 1.1 Yleistä • Adam Smith'n kirjan "The Wealth of Nations" julkaisemisen jälkeen 1776 virta kääntyi merkantilismiä ja muita enemmän tai vähemmän valtion kontrolloimia talousmalleja vastaan. Smith’n tärkein idea modernin taloustieteen kannalta oli mielestäni se tosiasia, että hän nosti esille kilpailun parempana mallina talouden järjestämiseen. Hän nosti esille käsitteen “luonnollinen hinta”, mikä on kysynnän ja tarjonnan tulos markkinoilla. • Hänen malliaan ei voida seurata, koska osa ideoista ei olisi hyväksyttäviä. Smith esim. ajatteli, että työvoima on vain yksi panos muiden rinnalla ja sellaisena täysin kysynnän ja tarjonnan lakien alainen ilman mitään sosiaalisia tavoitteita. Hän totesi, että kysynnän ollessa heikkoa työläiset saavat vähemmän lapsia ja osa heistä kuolee nälkään. Toisaalta kysynnän kasvaessa palkat nousevat ja suuremmat perheet ovat mahdollisia. Lopputuloksena on työvoiman tasapaino, kun uudet työntekijät tulevat markkinoille (työläisiä saattaa tulla liikaakin markkinoille ja kierre alkaa alusta). • Tämä esimerkki Smith’n ajatuksista työvoiman suhteen on osa laajempaa luonnollisen hinnan ja kysynnän / tarjonnan teoriaa. Aina kun kysyntä ylittää tarjonnan hinnat nousevat ja sitten uutta tarjontaa tulee markkinoille (nämä ovat nk. marginaalisia tuottajia, joiden kulut ovat niin suuret, ettei tuotanto kannattaisi hintojen ollessa alhaisempia). Tarjonnan lisääntyessä kysynnän tasolla hinta vakiintuu. Hinnat saattavat myös laskea, jos liian monia uusia yrityksiä tulee markkinoille. On syytä huomata, ettei kyse aina ole “uusista” yrityksistä, vaan markkinoille voi tulla myös jo markkinoilla olevien yritysten rakentamaa lisäkapasiteettiä tai käytöstä poistettua kapasiteettiä otetaan käyttöön. • Smith nosti esille myös idean kilpailunrajoituksista painottaen sekä valtion roolia (eli lähinnä deregulaation tarvetta) että yritysten (kuuluisan sanonnan mukaisesti: “Saman alan yrittäjät tapaavat harvoin toisiaan, edes juhliakseen tai viihtyäkseen, ilman että keskustelu kääntyy salaliitoksi kuluttajia vastaan tai joksikin pyrkimykseksi nostaa hintoja.”).

25. Kilpailua koskevat talousteoriat • Teoriaa voitaisiin nykyään kuvata “ultra‑liberaaliksi”. Silti ajatus siitä, että markkinoiden tulisi toimia autonomisesti hinnan ollessa koordinaattori on edelleen taloustieteen peruskiviä. • Klassinen mallihan oli reaktio tilanteeseen, jossa valtio oli pyrkinyt kontrolloimaan talouden toimintaa merkantilistisin keinoin. Sekä Smith että esim. suomalainen Anders Chydenius reagoivat juuri tähän. • Jos markkinat eivät toimi autonomisesti, jonkun on päätettävä sekä hinnasta että tuotettavista määristä. • Klassiset taloustieteilijät käyttivät Smith’n ajatuksia lähtökohtana kehittääkseen täydellistä kilpailua koskevan mallin ja teorian siitä, miten markkinoiden (ja siten myös yhteiskunnan) tulisi toimia. • Teoriat eivät olekaan yksinomaan taloustieteellisiä, vaan niillä on selkeästi pyritty vaikuttamaan yhteiskunnan toimintaan laajemmin. Esim. Chydenius korosti julkisuutta ja avoimuutta osana omaa liberalistista ajatteluaan. • Painopiste saattaakin olla enemmän deregulaatiossa ja vaikkapa ihmisoikeuksissa kuin nykyisen kaltaisessa ekonometriaan nojaavassa taloustieteessä. • 1.2 Tehokkuus ja klassinen malli • Eräs klassisen ajattelun lopputulos on Pareto‑tehokkuusmalli. Tällä tarkoitetaan tilannetta, jossa vaihdanta ei enää olisi hyödyllistä kenellekään. Kukaan ei saavuttaisi parempaa asemaa ilman, että joku toinen joutuisi huonompaan asemaan. Kyse ei ole välttämättä pisteestä, vaan useista, koska meille voi olla merkityksetöntä saammeko sata yksikköä tuotetta A ja 50 tuotetta B vai päinvastoin. • Tältä kannalta ei tule tehdä mitään, joka johtaisi Pareto‑tehottomuuteen. • Jaettaessa hyvinvointia ei siten pitäisi päätyä tilanteeseen, jossa jonkun asema heikentyy ilman vastaavaa parannusta jonkun toisen asemassa. • Chigacon koulukunta painottaa tehokkuuden merkitystä ja sen voidaan tältä kannalta katsoa seuraavan klassista mallia.

26. Kilpailua koskevat talousteoriat • Klassinen tehokkuusmalli voi olla petollinen, jos Pareto‑tehokkuus suosii liian paljon yhtä ryhmää. Emme kenties halua ultra‑tehokasta järjestelmää, jos vain 1‑5 % ihmisistä saisivat hyödyn tästä. Pareto‑tehokkuus on merkittävä työväline pyrittäessä arvioimaan, ovatko tekomme tehokkaita yhteiskunnan kannalta (kaikkihan yleensä haluaisivat suuremman kakun jaettavaksi) ja vähemmän tehokkaat mallit voidaan sivuuttaa. • Tehokkuusmalli voitaisiin periaatteessa ulottaa muihinkin tilanteisiin kuin talouteen, mutta tällöin törmätään mittausongelmaan. • Minkä arvoisena pidämme esim. sananvapautta? Haluammeko luopua osasta sananvapautta, jos saamme enemmän materiaalista hyvää? • Pareto‑tehokkuus on kuitenkin vain malli ja sitä pitäisi lähestyä varoen. Sitä voidaan käyttää monissa eri tilanteissa (aina kilpailulaista sen arvioimiseen, onko jokin järjestely sosiaalisesti tehokas). • Oikeustaloustieteen teoria nojautuukin pitkälti juuri klassiseen tehokkuusajatteluun. Tämän oikeustieteen haaran kannalta sääntely on järkevää vain, jos se on taloudellisesti tehokasta. Taloudellisesti tehokasta sääntely on silloin, kun sen päämäärät saavutetaan mahdollisimman vähin kustannuksin ja haitoin. Lisäksi sääntelylläkin tulisi päätyä juuri Pareto‑tehokkaaseen tilanteeseen (hyvinvoinnin maksimointi kenenkään kärsimättä). • Toisaalta Pareto‑tehokkuuden ja ylipäätään tehokkuuden sivuuttaminen voi johtaa tilanteeseen, jossa “kohtuuden” tai jonkun muun periaatteen nimissä suositaan tiettyä ihmisryhmää muiden kustannuksella. Jos tästä seuraa se, että voimavaroja haaskataan enemmän kuin mitä em. ihmisryhmän oloja saadaan parannettua, toiminta ei ole tehokasta ja asia tulisi ratkaista muilla keinoilla. • Tehokkuusmallissa kohtuuden asema olisikin enemmän päätöksen tekeminen “Pareto‑optimaalilla käyrällä” eli sen päättäminen, mikä useammasta erilaisesta, yhtä tehokkaasta vaihtoehdosta valitaan. • Esimerkiksi kilpailuoikeudessa ei pelkkää tehokkuutta ole pidetty riittävänä, koska tämä saattaisi hyödyntää vain kyseiseen toimeen osallistuvia yrityksiä. Lähtökohtana onkin puhtaan tehokkuuden lisäksi se, että kuluttajat hyötyvät tehokkuuden lisääntymisestä. • Tällaisten vaatimusten avulla tehokkuus voidaan yhdistää kohtuuajatteluun.

27. Kilpailua koskevat talousteoriat • Vaarana on kuitenkin se, että osa tehokkuuden kannalta hyödyllisistä toimista jää toteuttamatta, jos vaatimus “kuluttajien hyötymisestä” viedään liian pitkälle. Käytännössä onkin toiminnan tehostumista pidetty riittävänä, jos voidaan ainakin olettaa hyödyn välittyvän kuluttajillekin. • Esim. kilpailukykyä korostettaessa tehokkuuden merkitys kasvaa. • Pareto‑tehokkuudella ja muilla tehokkuusmalleilla on kuitenkin vakavia puutteita. Lähtökohtana on oltava kaksi vertailukelpoista asiaa (yleensä muut asiat pelkistetään “rahaksi” tms.), koska suurempi määrä asioita voi olla hankala tai jopa mahdoton mallintaa. • Pareto‑malli toimii varsin hyvin kilpailuoikeudessa ja puhtaasti taloudellisissa yhteyksissä, koska tarkastelu voidaan rajata relevantteihin markkinoihin. Jos päädymme vertaamaan tehokkuutta vain kahden vaihtoehdon välillä, saamme vähintään karkean arvion tehokkuudesta. Mutta emme kohtuudesta! • Teoriassa tiedämme missä tehokkuus‑raja on. Entäpä, jos arvioimme sen väärin? Voimme pitää jotain menettelyä joko Pareto‑tehokkaana tai tehottomana aivan sen mukaan mihin asetamme rajan. Voimme päätyä esim. hyväksymään tehottoman menettelytavan tai tuomitsemaan tehokkaan. • Myös erilaisten arvojen rahaksi muuttaminen voi olla vaikeaa. Arvothan ovat “konteksti‑sidonnaisia” eli esim. luonnon arvo voi olla toiselle suurempi kuin toiselle. Jos arviointi tehdään puhtaasti teorian pohjalta, voi arvoksi helposti muodostua tarkastelijan oma näkemys. Meillä ei myöskään ole kattavaa tilastointia, jonka perusteella erilaisia sosiaalisia arvoja voitaisiin ylipäätään muuttaa rahaksi. • Kilpailuoikeudessa malli toimii juuri sen takia, että puhtaasti talouselämän toimintaan rajoittuvassa tarkastelussa kohteena olevien taloudellisten prosessien “raha‑arvot” ovat jotenkin selvillä. • 1.3 Markkinamuodot klassisen mallin kannalta • Klassinen malli oli rakennettu kahden ääripään varaan: monopolin ja täydellisen kilpailun.

28. Kilpailua koskevat talousteoriat • Näitä malleja tutkivat taloustieteilijät eivät olleet kiinnostuneet siitä, mitä tapahtui ääripäiden välillä. He eivät kuitenkaan väittäneet, että todellinen maailma vastaisi heidän malliaan. Pyrkimyksenä tuli kuitenkin olla täydellisen kilpailun saavuttaminen. • Tätä mallia pidetään vieläkin ideaali mallina, vaikkakin pääosin saavuttamattomana. • Täydellistä kilpailua voidaan pitää dynaamisenakin mallina, jos sitä ei pidetä staattisena pisteenä, vaan pikemminkin markkinoiden ja yhteiskunnan mukaan muuttuvana asemana. Tällöinkin se voi olla huono “johtotähti”. • Klassisille taloustieteilijöille ei siten ollut tilaa oligopoleille ym. Jopa prosessi siitä, miten markkinat liikkuvat ääripäästä toiseen sivuutettiin pääosin. Mallien lähtökohta oli se, mitä tarvitaan tietyllä markkinalla, jotta se olisi täydellisesti kilpailtu markkina. • Monopoli oli sinänsä helppo kuvata, joten sille ei alunperin uhrattu paljoakaan tutkimusta. Voidaan tosin väittää, että kuvaamalla ne seikat, joita täydellinen kilpailu edellytti, samalla todettiin mitä monopolilta tältä kannalta “puuttuu”. • Vanhimmat oligopoliteoriat syntyivät 1800‑luvulla (Bertrand ja Cournot). He rakensivat matemaattiset mallit siitä, miten duopoli (eli vain kaksi yritystä markkinoilla) toimisi. • Klassinen taloustiede syntyi tilanteessa, jossa markkinat olivat erilaisten kauppakomppanioiden ja valtion monopolisoimia. • Klassisen taloustieteen tehtävänä voidaankin pitää vaihtoehdon luomista monopoleille ja merkantilismille ja tämä oli mallin tasolla täydellinen kilpailu. • Tarvetta itse monopolin toiminnan arvioimiselle ja vaikutuksille ei siten välttämättä ollut. • Monopoli voidaan mallina rakentaa helpommin, koska vain yksi yritys toimii markkinoilla. Tämä voi siten kontrolloida tarjontaa (tai kysyntää, jos se on monopsoni) ja hintaa. Se on hinnan asettaja. Monopolille voi olla tuottoisampaa olla valmistamatta niin paljon kuin mitä markkinat hyväksyisivät, koska hinta laskisi ja tuotot vähentyisivät. Monopoli valmistaakin vain sen määrän, missä marginaalihyöty ja ‑kustannukset kohtaavat. Lopputuloksena joudumme maksamaan enemmän monopolituotteesta ja meillä on vähemmän rahaa käytettäväksi muuhun.

29. Kilpailua koskevat talousteoriat • Marginaalilla tarkoitetaan yhden lisäyksikön tuottoa tai kustannusta. Tämän arvioiminen voi olla mahdotonta, koska yleensä yritykset valmistavat useampaa kuin yhtä tuotetta ja niillä on hallinto‑, tuotekehitys‑ ym. kuluja. Perusajatus on se, ettei tuotetta kannata valmistaa, jos lisäkappaleen kustannukset ylittävät siitä saatavan tuoton. • Jos monopoli tuottaisi yhdenkin lisäyksikön yli marginaalikustannusten ja ‑tuottojen tasapainopisteen sen tuotot vähentyisivät. • 1.3.1 Monopoli • Monopoli on hinnan ja määrän asettaja. Yritys päättää, miten paljon se valmistaa ja millä hinnalla se myy. Monopolille ja muille markkinavoimaisille yrityksille tämä tilanne tarkoittaa, että ne voivat kontrolloida markkinoita eikä päinvastoin. • Markkinoille päästettävää määrää voi kontrolloida varastojen avulla. Tämä auttaa yritystä pitämään tuotannon tehokkaalla tasolla. Menetelmä on sinänsä sekä oligopolien että muidenkin yritysten käytössä (esim. metsäteollisuus täydentää varastojaan kysynnän laskiessa väliaikaisesti). Monopoli voi käyttää varastoja myös oman virhearviointiin perustuvan ylituotantonsa kontrolloimiseen. • Kaiken kaikkiaan asiakkaiden “tyydytys” ei ole ratkaisevin kysymys monopolille. • Markkinataloudessa markkinoiden pitäisi kontrolloida yritysten toimintaa. • Ei ole mitenkään varmaa, että monopoli todella käyttäytyy kuluttajien toiveiden vastaisesti. Kaukaisempikin kilpailu saattaa johtaa tuloksen heikkenemiseen, jos monopoli ei valmista vähintään kelvollista tuotetta tai palvelua. Pitemmän ajan kuluessa asiakkaat siirtyvät muutoin toisiin tuotteisiin. • Monopoli ei välttämättä tuota em. tavoin. Teoreettisesti se voi ansaita vielä enemmän, jos se voi diskriminoida. Diskriminointi tarkoittaa näissä tilanteissa kykyä tietää, mitä jokainen asiakas (tai realistisemmin asiakasryhmä) olisi valmis maksamaan tuotteesta. • Tilanteen arviointi ei ole helppoa, koska periaatteessa kaikki ovat onnellisia! Ne, jotka ovat halukkaita maksamaan enemmän tekevät niin, mutta myös ne, jotka eivät maksaisi monopolihintaa saavat tuotteen. Täydellisesti diskriminoiva monopoli tuottaisi siten saman määrän kuin täydellinen kilpailu, koska jokainen lisätuote tuottaa nettovoittoa jopa halvimmista kappaleista.

30. Kilpailua koskevat talousteoriat • Tämä voi luonnollisesti toimia ainoastaan silloin, kun arbitraatio ei ole mahdollista (eli halvalla ostaneet eivät voi myydä kalliilla ostaneille). Tilanne on ongelmallinen, koska se merkitsee varojen siirtoa kuluttajilta monopolille eikä tätä voida aina hyväksyä. • Monopoli kerää yleensäkin itselleen myös sen hyödyn, mikä normaalisti jäisi kuluttajien “voitoksi”. • Tilannetta voidaan korjata verotuksella tai luonnollisen monopolin osalta valtion omistuksellakin. • Monopoli voi tuottaa muun määrän kuin teoreettisesti parhaan vain sen takia, ettei kukaan tiedä mikä olisi tämä määrä! • Monopoli voi olla negatiivinen ilmiö toisestakin syystä: Se voi haitata tutkimusta ja tuotekehitystä. Jos monopoli tuottaa riittävästi voittoa, ei sillä ole varsinaista syytä käyttää varojaan tutkimukseen. • Tämä ei pidä täysin paikkaansa, koska pienikin riski uusien yritysten tulosta markkinoille (eli potentiaalinen kilpailu) voi pakottaa monopolin valitsemaan joko suuremmat voitot nyt ja markkinavoiman eroosion tai pienemmät voitot nyt, mutta pitempi aikaisen valta‑aseman markkinoilla. • Monopolilla on kuitenkin muita parempi syy pyrkiä kontrolloimaan kehitystäkin, koska se voi tälläkin tavoin maksimoida voittonsa. • Jos monopoliasema kestää pitkään, se voi johtaa tehottomuuteen, kun mitään syytä kehittää yhtiötä mahdollisimman tehokkaaksi ei ole. • Edes monopolin organisaation kehittämiseen ei ole syytä. Tämä voi johtaa suuriin, kömpelöihin yrityksiin, koska työntekijöiden irtisanominen ei ole “mukavaa” ja suuri työntekijämäärä voi olla osoitus “pomon” vahvasta asemasta. Jos kaikki johtajat toimivat samalla tavoin, voi lopputuloksena olla erittäin tehoton organisaatio. Irtisanomiskulttuurin muututtua en usko monopolienkaan kavahtavan irtisanomisia pitääkseen organisaation “kevyenä”. • Yleisesti ottaen voidaan todeta vahvempien ja turvatumpien monopolien olevan vaarallisempia kuin heikkojen. Varsinaisesti kyse ei edes ole monopolista, jos vaikutusvalta markkinoilla on ajallisesti sangen rajattu.

31. Kilpailua koskevat talousteoriat • Lyhytaikainenkin monopoli voi johtaa kysymykseen siitä, pitäisikö sen toimintaan puuttua esim. monopolivoittojen takia. Usein “puolustuskyvytön” monopoli on vain osoitus markkinoiden “syklisestä” toiminnasta ja asia pitäisi jättää sikseen. • Toinen monopolin negatiivinen vaikutustapa on tuotannon muutosten kautta. Kuluttajien maksaessa enemmän monopolituotteesta ei heille jää yhtä paljon rahaa käytettäväksi muihin tuotteisiin. Siten näiden tuotteiden kysyntä on vähäisempää kuin sen ideaalisti pitäisi olla ja myös niiden hinta on korkeampi. Vaikutukset eivät lopu pelkästään siihen, että ihmiset saavat liian vähän erilaisia tuotteita, vaan vaikutus jatkuu tuotantotekijöiden allokointiin asti. Esimerkiksi riittävän korkea monopolihinta voi johtaa korvaavan tuotteen valmistamiseen (tällainen tuote on ainakin joidenkin ostajien mielestä käytettävissä samaan tarkoitukseen kuin monopolituote), vaikka tällaista tuotetta ei muuten valmistettaisi lainkaan. • Tämä johtaa resurssien allokoinnin vinoutumiseen, koska olisi tehokkaampaa tuottaa enemmän halvempaa ja parempaa monopolituotetta kuin substituutteja. • Edes silloin, kun substituutteja ei ole tuotanto muuttuu, koska osa varoista, jotka käytettäisiin toisiin tuotteisiin joutuvat monopolivalmistajan “taskuihin”. • Käytännön merkityksen arviointi voi olla varsin hankalaa. • 1.3.2 Täydellinen kilpailu • Täydellinen kilpailu tarkoittaa tilannetta, jossa tietyillä markkinoilla on niin paljon yrityksiä, ettei mikään niistä voi vaikuttaa markkinoihin muuttamalla tuotantoaan tai hintojaan. Ne ovat siten hinnan ottajia. Tosielämässä osakemarkkinat tai Chicagon vehnäpörssi on lähellä tätä ideaalia, mutta sitä ei todellisuudessa ole. • Täydellistä kilpailua on kritisoitu liiasta stabiiliudesta. Jos voit ainoastaan saada tietyn hinnan tuotteistasi ja et voi tälle seikalle yhtään mitään ‑ mistä oikein kilpailet? Korkeampi hinta veisi mukanaan kaikki ostajat ja alhaisempi on idioottimainen vaihtoehto, koska yritys myy jo nykytilanteessa kaiken minkä voi valmistaa. Hinnan laskua sitä paitsi seuraisivat heti kaikki, joten todellisia taloudellisia voittoja ei voi saavuttaa.

32. Kilpailua koskevat talousteoriat • Täydellinen kilpailu vaatii mallina seuraavia seikkoja: 1) monia myyjiä ja ostajia (eli kukaan ei voi vaikuttaa markkinoihin); 2) homogenisen tuotteen (eli tuotteet ovat samanlaisia); 3) täydellistä informaatiota (jokainen tietää heti mitä tapahtuu); 4) kustannuksettoman markkinoille pääsyn ja poistumisen (eli markkinoiden muuttuessa ulkopuolisista syistä uudet firmat voivat päästä markkinoille tai vanhat lähteä saman tien ja kustannuksitta). • Tätä mallia voitaisiin tarkentaa vieläkin yksityiskohtaisemmilla edellytyksillä. • Tarkastelkaamme mallin ongelmia: • A) Kaikilla markkinoilla ei voi olla suurta määrää ostajia ja myyjiä, koska tuotetta ei voi ostaa tai myydä kuin pieni määrä yrityksiä (kuten voimalaitokset, koneet tai kalliit autot). Markkinat eivät myöskään ole rajattomat kuljetuskustannusten takia. • Tällaisia markkinoita ei edes voida muuttaa “täydellisiksi”. • B) kuluttajat eivät ole halukkaita ostamaan vain yhden tyyppistä tuotetta (kuten vain yhtä tyyppiä muroja) ja siten tuottajat pyrkivät erottamaan tuotteensa eri tavoin, kuten mainonnalla tai pienillä muutoksilla ym. Kyse voi olla pelkästään mielikuvista, mutta ostajat käyttäytyvät silti, kuten tuotteet todella olisivat erilaisia. • Kerran luodun mielikuvan murtaminen voi olla hyvin vaikeaa ja nk. brandit ovatkin nykyään hyvin arvokkaita. Juomme Coca‑Colaa tai Pepsiä, vaikka halvemmalla saisi vastaavan tuotteen. Kilpailu on tällöin toimivaa, jos “arvostamme” oikein (eli pidämme em. juomia riittävän paljon halvempia parempina). Se ei ole toimivaa, jos kyse on vain “tavasta” (eli meille kelpaisi halvempikin, muttemme viitsi vaatia sitä). • C) Informaatio ei ole maksutonta (eli nk. search costs). Vaikka omaa aikaa ei arvostaisi, voisi sillä tehdä jotain muuta kuin lukea kaikki mainokset sanomalehdessä tai etsiä netistä lisäinformaatiota. Jokainen joutuu lopettamaan tiedonhankinnan jossain pisteessä. • Tällöin edullisin vaihtoehto voi jäädä huomaamatta. Ylipäätään malli ei käsittele mainonnan merkitystä!

33. Kilpailua koskevat talousteoriat • D) markkinoille tulo tai niiltä lähtö ei todellisuudessa ole kustannuksetonta. Vaikka yritys toimisi samanlaisilla alueellisilla markkinoilla, sen täytyisi investoida lisäkapasiteettiin (tai vähintään markkinointiin, jos sillä on vapaata kapasiteettiä). Uuden tuotteen tuominen valikoimiin maksaa vielä enemmän, koska ensin on investoitava tuotantoon ja sitten tehtävä tunnetuksi, että “me tuotamme näitä vempaimia ja ne ovat hyviä!”. Poistuminenkaan ei yleensä ole kustannuksetonta. Esim. vanhat koneet tai tuotantolaitokset täytyy myydä. Yritys voi toki saada jopa voittoa, jos se voi myydä em. laitteet lisäkapasiteettia tarvitsevalle kilpailijalle. Täydellisessä kilpailussahan tämä ei ole todennäköistä, koska kilpailijoita on niin monia samoilla markkinoilla, ettei kukaan todennäköisesti ole kiinnostunut toisen vanhasta tehtaasta (tämä on siis teoriaa!). • E) Jos kaiken tuotettavan voisi myydä markkinoilla ja mikään ei vaikuttaisi mihinkään, ei olisi mitään syytä kehittää tuotetta. Täydellinen kilpailu ei siten selitä miksi yritykset panostavat keksintöihin ja tuotekehitykseen. • Täydellinen kilpailu edellyttäisi todennäköisesti esim. patenteista ja muista yksinoikeuksista luopumista. • F) Todellisuudessa ihmiset arvostavat laajaa valikoimaa. Jos seuraisimme täydellistä kilpailua, vain ne, jotka eivät välitä minkälaisen tuotteen saavat (oluthan on olutta, jos se on märkää ja siinä on alkoholia, eikö?) olisivat tyytyväisiä. Talous ei siten täyttäisi tehtäväänsä kysynnän tyydyttäjänä (minäkin pidän erilaisten oluiden kokeilusta). • Jos taas tuotteet eivät ole homogenisia ei saman tuotteen valmistajia enää ole lukuisia ‑> kyse ei enää ole täydellisestä kilpailusta. • Täydellinen kilpailu ei selitä kovin hyvin, miten markkinat kehittyvät aikaa myöten. Jos “täydellisesti kilpailtu” piste saavutetaan, se tarvitsisi ulkopuolisen tönäyksen kohti seuraavaa tasapainoa. • Mallia voi “dynamisoida” pitämällä tasapainotilaa saavuttamattomana, muuttuvana pisteenä.

34. Kilpailua koskevat talousteoriat • Klassisen mallin lopputulos on se, että monopoleja tulisi välttää ja pyrkiä kohti täydellistä kilpailua. Kyse on enimmäkseen teoreettisesta näkökulmasta ilman tarkempaa selvitystä siitä, miten saavuttaa päämäärä. Silti tähän päämäärään pyrittäisiin kaikissa muissa kuin luonnollisissa monopoli tai oligopoli‑tilanteissa. • Monopoli tai oligopoli on “luonnollinen”, kun markkinoilla ei kerta kaikkiaan voi toimia kuin yksi tai muutama yritys. Tämä voi johtua siitä, että on halvempaa tuottaa suuria määriä yhdessä tai muutamassa yksikössä. • Tulisiko vai eikö täydellistä kilpailua pitää mallina kilpailupolitiikalle on epävarmaa. Siinä on hyviä puolia, kuten automaatio (kenenkään ei tarvitse reagoida, jos kilpailu on täydellistä) ja tehokkuus (mikä asiantila ei olisi tehokkaampi), mutta se on pääosin saavuttamaton eikä sisällä varsinaista mahdollisuutta tutkimukseen ja tuotekehitykseen tai tuotteiden differointiin. • Tätä mallia ei sen paremmin EU:ssa kuin jäsenmaissakaan käytetä kilpailupolitiikan perustana. • 2. "Kilpailunvapausteoriat" • Näiden teorioiden juuret ovat II maailmansodan jälkeisessä Saksassa ja ne perustuvat klassiseen taloustieteelliseen ajatteluun ja liberalismiin. Kuuluisin näistä teoreetikoista oli Walter Eucken, joka tahtoi sekä yhteiskunnan että talouden (edellisen osana) olla niin vapaita kuin mahdollista. Hänen teoriansa ovat hyvin lähellä klassista ajattelua, mutta ne painottavat enemmän liberalismin yleisiä malleja. Moderni, kilpailuvapautta painottava kirjoittaja on Erich Hoppman. Hän ei painota yhteiskunnallista liberalismia yhtä paljon. • Moderni amerikkalainen “vastine” on joltain osin Chicagon koulukunta. Myös he painottavat sitä, ettei markkinoihin tulisi puuttua enempää kuin on absoluuttisesti tarpeellista. • Toinen vastaava malli on “laissez‑faire” 1800‑ ja 1900‑luvuilta. Tässä mallissa talous piti jättää omilleen. Ajattelun houkutus väheni sitä mukaan, kun suuria kartelleja ym. koskevat ongelmat huomattiin. Varsinaisesti mallin käytännön vaikutus päättyi 1929 lamaan ja Rooseveltin “New Deal’iin”.

35. Kilpailua koskevat talousteoriat • Saksassa eräs syy liberalismiin oli luonnollisesti reaktio natsien valtion kontrolloimaa sotataloutta ja ihmisoikeusloukkauksia vastaan. • Tällöin pyrittiin siirtymään toiseen ääripäähän eli tilanteeseen, jossa vain markkinat ja ihmisten vapaa toiminta voisivat kontrolloida yhteiskuntaa. Vapaus on tällöin eräs tärkeimmistä päämääristä. • Euckenin pääteesi oli, että talouskin on ‑ kuten muutkin yhteiskunnan osat ‑olemassa vain ihmisten vapauden turvaamiseksi. Lähtökohta oli hyvin lähellä täydellistä kilpailua, vaikka hän ei tätä avoimesti todennutkaan. Hallituksen velvollisuus on estää liialliset valtakeskittymät. • Eucken’n teorioita tulee tarkastella natsi‑Saksan luomaa taustaa vasten. • Täydellinen kilpailu oli tavallaan looginen päämäärä, koska siinä toimijoilta puuttuu valta kontrolloida toisia. • Teoria ei ole yksinomaan taloudellinen, vaan sillä on sosiaalisia yhteyksiä. Yleisajatus oli se, että jokaisen pitäisi olla niin vapaa kuin mahdollista ja valtion rooli mahdollisimman vähäinen. • Toisin kuin “laissez‑faire” ‑liberaalit Eucken’n teoria painotti sekä vapautta että järjestystä (hän perusti nk. ORDO‑ liberaalisen ryhmän, joka vielä julkaisee tämän nimistä lehteä). Myös sosiaalisissa tilanteissa Eucken katsoi “vapausoikeuksien” (”Freiheitsrechte”) olevan tärkein lähtökohta. Hän kritisoi tendenssiä lisätä valtion valtaa “laissez‑ faire” politiikan epäonnistuttua, koska liika valtion valta johtaa perustavien vapausoikeuksien tuhoutumiseen. • Siinä missä Eucken vielä aloitti täydellisestä kilpailusta ja varsin staattisesta näkökulmasta Hoppman tarkastelee kilpailua prosessina. Kukaan ei voi tietää minne se vie, mutta siitä voidaan muodostaa hyvin yleisen tason sääntöjä. Kilpailupolitiikan rooli olikin Hoppman’lle näiden sääntöjen etsiminen. Näkökulma on liberaali, koska hän vaati mahdollisimman vähäistä valtion asioihin puuttumista.

36. Kilpailua koskevat talousteoriat • Teorian suurin virhe lakimiesten kannalta on sen käyttökelvottomuus. Voimme toki luoda yleisiä väittämiä siitä, mitä kilpailun pitäisi olla, mutta entä sitten? Jos ne ovat hyvin yleisiä, ne eivät voi olla oikeussääntöjä, koska ne eivät sisällä käytösmalleja yrityksille. Ketään voidaan tuskin sakottaa lain rikkomisesta, jos sääntö ei sano mitä olisi pitänyt tehdä! • Toinen ongelma kilpailupolitiikan kannalta on Hoppman’n ja muutaman muun taloustieteilijän halu tarkastella markkinoita yhtenä, kaikki tuotteet kattavana kokonaisuutena. On erittäin hankalaa määritellä, mitä tarkoitetaan kartellilla tai määräävällä markkina‑asemalla, jos ei ole markkinoita mihin nämä käsitteet yhdistäisi. • Tässä teoriassa valtion toimien kontrolli on yritysten kontrollia tärkeämpää. Kilpailupolitiikka on enintään hyvin yleisiä, kaikille tarkoitettuja sääntöjä (kuten liikennesäännöt). • Chicagon koulukunnan näkemykset ovat melko lähellä Hoppman’ia. Hekin painottavat “markkinat tietävät” parhaiten eivätkä pidä vertikaalisia rajoituksia kilpailunrajoituksina. Tämä koulukunta haluaisi kontrolloida lähinnä horisontaalisia rajoituksia ja yrityskauppoja. • Tämän koulun taustalla on USA:n kilpailupolitiikan tendenssi kontrolloida yhä enemmän ja enemmän kaikkia mahdollisia kilpailunrajoituksia Sherman Act’n ja Robinson‑Patman Act’n perusteella. Valvonta on kattanut esim. kaikki diskriminointimuodot markkinavoimasta riippumatta. Reaganin kaudella Chicago‑koulukunta oli “vallassa” ja siten USA:n kilpailupolitiikka on enemmän heidän linjoillaan. • Nämä teoriat ovat oikeassa korostaessaan kilpailun vapautta. Tehokkuushyödyt ja toivottu erilaisuus häviäisi, jos yritykset eivät voisi tehdä muuta kuin katsella “olkapäidensä” yli selvittääkseen mitä kaikkea eri kilpailuviranomaiset voivat niiltä edellyttää. • Toisaalta oikeudellinen kontrolli ei voi toimia ilman selviä pelisääntöjä. • Tulkinnanvaraisista säännöistä aiheutuu kaikille kustannuksia.

37. Kilpailua koskevat talousteoriat • Eräs tärkeä seikka laadittaessa kilpailulainsäädäntöä on arvioida positiivisen ja negatiivisen virheen kustannukset. • Jos teemme positiivisen virheen (eli pidämme jotain kilpailunrajoituksena, vaikka se ei sitä todellisuudessa ole), seurauksena on tuotteen jääminen valmistamatta tai hinnat ovat korkeampia kuin ne muutoin olisivat. Negatiivinen virhe (eli jokin rajoittaa kilpailua, mutta lainsäädäntö sallii sen) voi johtaa monopolisointiin tai oligopolien syntyyn markkinoilla. Painottaessamme positiivisen virheen merkitystä kilpailunvapausteorian lähtökohta on järkevä. Se voi johtaa negatiivisiin virheisiin. • Toinen tärkeä kilpailunvapausteorioiden lähtökohta on se, etteivät ne painota jotain tiettyä markkinamuotoa. Kilpailua pitäisi olla niin paljon kuin mahdollista siitä riippumatta, keskustelemmeko me monopoli‑ vai jostain täydellistä kilpailua muistuttavasta tilanteesta. • Tässä mielessä nämä teoriat ovat varsin lähellä toimivan tai tehokkaan kilpailun malleja. Molemmat pyrkivät painottamaan kilpailun merkitystä kaikissa markkinatilanteissa eikä yhtä markkinamuotoa. • Esimerkiksi Hoppman painotti valtion roolia monopolien luojana ja olisi halunnut suunnata huomiota näihin tapauksiin. • 3. Kantzenbach’n oligopoliteoria • Kantzenbach’n ajatusten merkitys on siinä, että ne ovat Saksan vuoden 1973 kilpailulakiuudistuksen (GWB:n toinen uudistus) taustalla. Kyse on myös mielenkiintoisesta rakenteellisesta mallista, joka poikkeaa klassisesta ajattelusta. Hänen pääajatuksensa on rakenteellinen ja sitä onkin syytetty staattisuudesta. Hän ei uskonut täydellisen kilpailun olevan mahdollista tai edes kovin “täydellistä” yhteiskunnan kannalta. Syyksi Kantzenbach totesi sen, ettei täydellisessä kilpailussa ole syytä kehittää mitään ja kaikki vain reagoivat muiden toimiin, jolloin mitään kilpailua ei ole.

38. Kilpailua koskevat talousteoriat • Kantzenbach piti parhaana markkinamuotona laajaa oligopolia. Tässä markkinamuodossa yritykset ovat vielä tietoisia siitä, että niihin kohdistuu kilpailua, joka voi vaikuttaa niiden toimintoihin. Kuitenkaan ne eivät ole niin läheisiä, että ainoa järkevä menettelytapa olisi seurata muita (eli kyse ei vielä ole oligopolin keskinäisestä riippuvuudesta). • Laajassa oligopolissa tuotteiden ei tarvitse olla samanlaisia niin kauan kuin riittävä määrä yrityksiä valmistaa samankaltaisia tuotteita. Toisin kuin täydellisessä kilpailussa T&K on vielä tilaa. Ongelmana voi olla tendenssi pyrkiä tiukempaan oligopoliin. • Kantzenbach ei sano mitään ideaalista yritysten lukumäärästä, koska tämä riippuu relevanteista markkinoista. Silti laaja oligopoli edellyttää ainakin viittä tai kuutta yritystä eikä niitä saisi olla yli 10‑20 kappaletta, jotta markkinat toimisivat teorian edellyttämällä tavalla. • Yritysten on oltava melko samankokoisia, koska markkinat, joilla olisi kaksi tai kolme isoa yritystä ja monia pk‑yrityksiä olisi lähinnä tiukka oligopoli. • Täydellinen kilpailu ei kelpaa roolimalliksi, koska siinä ei olisi mitään syytä kilpailla! Lisäksi se johtaisi tutkimuksen ja tuotekehityksen pysähtymiseen. • Teoria ei ota huomioon tuotteiden erilaistamisesta aiheutuvia ongelmia eikä edes sitä ongelmaa, miten päättelemme, että kyseessä todella on laaja oligopoli. • Kantzenbach meni niin pitkälle, että hän ehdotti kilpailupolitiikan tarkoituksen olevan luoda ja ylläpitää laajoja oligopoleja. Jos tällainen ei jostain syystä ollut mahdollinen (esim. skaalatuoton minimi edellytti pienempää määrää yrityksiä), tilanne tulisi säädellä hintasotien tai ei‑toivotun yhteistyön välttämiseksi. Täydellinen kilpailu oli jotain, mistä piti päästä eroon ja hän ehdotti, että tämä tehtäisiin kartellien avulla. Yhdistämällä pienempiä yrityksiä kartelleiksi saavutettaisiin “kartellien laaja oligopoli”. • Kuinka teoria toimisi käytännössä on mysteeri, koska kukaan ei ole kokeillut sitä. Edes Saksan vuoden 1973 laki oli suunnattu lähinnä määrääviä asemia luovia yrityskauppoja vastaan. Samalla tehtiin muita pienempiä muutoksia. Kantzenbach’n vaikutus on ehkä parhaiten havaittavissa 1970‑ ja 1980‑lukujen kartellimyönteisestä politiikasta Saksassa (useita eri kartellityyppejä oli hyväksytty laissa). EU:n vaikutus on muuttanut tilannetta.

39. Kilpailua koskevat talousteoriat • Saksan oikeus on vasta 15.7.2005 harmonisoitu EU‑sääntöjen kanssa. • Ongelma kärjistyy siihen, että tarvitsemme tarkat rajat sille mitä saa ja ei saa tehdä. Markkinoiden kehittyessä on hyvin hankalaa arvioida onko kyseessä laaja oligopoli vai ei. Kantzenbach ei ratkaissut miten itse asiassa “avaisimme” liian tiukat oligopolit tai miten tulisi arvioida, tarvitaanko esim. 4 kartellia, joissa on kolme yritystä vai 3 kartellia, joissa on 4 yritystä. • Yleensäkin pk‑sektorin merkitys jää avoimeksi Kantzenbach’n teoriassa. Hän ei ole lainkaan pohtinut, voisiko pk‑yritysten “pakkokartellisointi” johtaa esim. siihen, että näiden yritysten innovointi‑ja työllistämiskyky vähentyisi. Sinänsä pk‑ sektorin taholta on usein painotettu juuri yhteistyömahdollisuuksia suuryritysten muodostaman uhan torjumiseksi, joten ajatus ei ole vailla käytännöllisiä implikaatioita. • 4. Markkinoille pääsyn / poistumisen esteet • 4.1 Yleistä • Yleensä markkinoille pääsy yhdistetään Joe Bain’iin, joka tarkasteli kysymystä 1950‑luvulla. Hän oli ensimmäisiä, joka pyrki arvioimaan, mikä voisi estää markkinoille pääsyn. Tulokset julkaistiin kirjassa "Barriers to new competition", joka on edelleen klassikko. • Markkinoille pääsy tai poistuminen ei välttämättä tarkoita uuden yrityksen perustamista tai vanhan lopettamista. • Markkinoille pääsyn esteetkin ovat siten myös “tuotannon laajentamisen esteitä”. • Taloustieteessä on tarkasteltu lähinnä markkinoille pääsyn esteitä, koska tämä on ilmeisesti ollut helpommin mallinnettavissa kuin “laajentumisen” esteet. Kyse on em. tavoin samoista seikoista. • Markkinoille pääsy merkitsee käytännössä samaa kuin kilpailun paine. Mitä helpompaa ja mitä todennäköisempää markkinoille tulo on, sitä aktuaalisempaa kilpailu on. Yleensä tarkastellaan myös potentiaalista kilpailua, jolloin korkeat markkinoille pääsyn esteet voivat estää “potentiaalisenkin kilpailun paineen”.

40. Kilpailua koskevat talousteoriat • Käytännössä ero aktuaalisen ja potentiaalisen kilpailun välillä voi olla harhaanjohtava, koska markkinoilla toimivan yrityksen kannalta vain siihen tosiasiallisesti tavalla tai toisella kohdistuvalla kilpailulla on merkitystä. • Markkinoille pääsy voi toteutua eri tavoin: • Perustamalla uusi yritys • Hankkimalla markkinoilla jo toimiva yritys • Laajentamalla aiempaa tuotantoa. • Tavanomaista on vain lisätä tuotantoa tai aloittaa valmistaa tuotteita, jotka ovat samankaltaisia kuin yrityksen aiemmin tekemät. Markkinoille pääsy tarkoittaakin varsinaisesti kaikkia niitä toimia, jotka yritys tekee saadakseen jalansijan uusilla markkinoilla tai laajentaakseen jo saatua sijaa. • Todellinen kilpailun paine aiheutuukin juuri jo markkinoilla toimivien kilpailijoiden strategisista ratkaisuista, kuten uusien tuotteiden lanseerauksesta, tehokkaampien tuotantomenetelmien käyttöönotosta ja kustannusten karsimisesta. • Tämä on luonnollisesti seurausta siitä, että yrityksen tiedot keskittyvät joihinkin asioihin ja on huomattavasti kalliimpaa aloittaa täysin uudenlainen tuotanto. Sama koskee myös vertikaalista markkinoille tuloa. Jos yritys on aktiivinen vain tuotannon tai jälleenmyynnin tasolla, oman jälleenmyynnin tai tuotannon aloittaminen on kalliimpaa. • Myös uudet tuotteet perustuvat yleensä vanhempiin, joten uudet markkinat syntyvät hieman “tulon” tapaan. • Esimerkiksi uudet automallit, uusi kännykkäsukupolvi tms. • Yleensä aivan uusia tuotteita kehitetään harvoin ja tämäkin saattaa tapahtua pk-yrityksissä, jotka sitten rahastavat kehitystyön myymällä immateriaalioikeudet jollekin isommalle toimijalle. • Markkinoille tulo on prosessi. Yritys ei vain päätä kuinka suuren markkinaosuuden se haluaisi ja yritä myydä tätä määrää tuotteita. Paljon todennäköisempää on tuotteen esille tuominen vähäisemmässä määrin (ja siten halvemmalla) uusille markkinoille ja sitten laajentaa, jos tuote menestyy.

41. Kilpailua koskevat talousteoriat • Siten yritykset voivat arvioida markkinoilla jo olevien ja potentiaalisten kilpailijoiden reaktioita. • Jalansijan hankkiminen voidaan aloittaa esim. markkinatutkimuksella tai muutamilla kaupoilla. Toinen tapa on hankkia markkinoilla jo toimiva yritys, jolloin tällaisen ”jalansijavaiheen” voi myös ohittaa. • Yrittäjän pyrkiessä markkinoille vain omien voimavarojensa pohjalta ei jo toimivan (ainakaan vähänkään isomman) yrityksen ostaminen yleensä ole mahdollista ja yrittäjät joutuvatkin hakemaan jalansijaa markkinoilta. Toisaalta heidän markkinoille tulonsa keskittyy yleensä sellaisiin toimialoihin, joissa on mahdollista saada paikallinen markkinaosuus eivätkä he välttämättä myöhemminkään pyri kilpailemaan laajemmilla markkinoilla. • Joskus liikeidea voi kantaa hyvinkin pitkälle: esim. Kotipizza. • Geroski katsoo, että todellinen tulo on tapahtunut vasta kun se vaatii todellisen investoinnin. Hän käytti esimerkkinä Englannin automarkkinoita, joissa alle 1 % markkinaosuus ei vielä ollut todellinen “tulo”. Vasta tämän osuuden jälkeen kannatti aloittaa oma jakelu‑ ja huoltoverkosto. • Tuloprosessi sisältää luonnollisesti tappion mahdollisuuden. Tämä ei ole mikään kilpailunrajoitus, koska se on tulosta kilpailusta. Jos se on seurausta markkinoilla jo olevien strategisista toimista, saattaa olla syytä reagoida asiaan. • Tulo ei myöskään ole jotain jota tapahtuu vain silloin tällöin. Se on yleinen ilmiö, johon sisältyy se tosiasia, että suuri osa markkinoille tulleista yrityksistä joutuu vetäytymään niiltä. • Tällöin kyse on juuri pk-yritysten tai enemmänkin ”mikroyritysten” markkinoille tulosta ja vetäytymisestä, kun yrittäjyys ei osoittaudu kannattavaksi.

42. Kilpailua koskevat talousteoriat • Tarkasteltaessa markkinoille tuloa kilpailullisena keinona kontrolloida markkinoiden toimintaa on ongelmallista se, että tulo‑ poistumis ‑prosessi näyttää sisältävän lähinnä pieniä yrityksiä. Nämä aloittavat toimintansa markkinoiden reunoilla eivätkä koskaa saavuta sellaista asemaa, että suuryritysten pitäisi huomioida ne. Ne kilpailevat lähinnä keskenään eikä niinkään suuryritysten kanssa. Luonnollisesti silloin tällöin jokin pienistä yrityksistä kasvaa “menestyjiksi” tai ainakin riittävän suuriksi säilyäkseen markkinoilla. • Myös markkinoilta poistuminen voi vaikuttaa “tuloprosessiin”. Osa poistujista jättää mielenkiintoisia markkinoiden osa‑alueita ja osa voi auttaa markkina‑aseman luomisessa myymällä toimintansa. • Esimerkiksi Geroskin tapa tarkastella markkinoille tuloa ikään kuin “puhtaalta pöydältä” voi olla tässä mielessä harhaanjohtava. Toisaalta harva yritys luopuu erittäin tuottavasta toiminnasta, joten tulija joutunee yleensä saneeraamaan ostoksensa ja kokemaan markkinoiden toiminnan epävarmuudet. • 4.2 Markkinoille pääsyn esteet • Markkinoille pääsy tai poistuminen ei yleensä ole koskaan ilmaista. Se voi olla jopa mahdotonta, koska markkinoilla on jo riittävästi kilpailijoita (kukaan ei aloita toimintaa, jos markkinoilta ei voi saada voittoa). Siten aina on markkinoille pääsyn ja poistumisen esteitä. Nämä voivat olla luonnollisia (eli markkinoiden rakenteista johtuvia eikä yritysten itsensä luomia) tai strategisia (eli yritysten itsensä luomia). Ne voivat myös olla ‑ ja tavallisesti ovatkin ‑ näiden yhdistelmiä. • Kilpailupolitiikalla ei voida vaikuttaa luonnollisiin esteisiin, koska ne ovat markkinavoimien tuottamia. • Kilpailupolitiikalla tulisi pyrkiä vaikuttamaan strategisiin esteisiin, mutta tämä ei ole helppoa, koska ensin on selvitettävä, mikä on strateginen este. • Toimiakseen strateginen este vaatii yritykseltä (tai ryhmältä yrityksiä) markkinavoimaa. Olisi energian tuhlausta yrittää estää markkinoille tulo, jos jälkikäteen ei voida kerätä monopolivoittoja (tai muita etuja).

43. Kilpailua koskevat talousteoriat • Strategisina esteinä voi toimia lukuisa määrä eri asioita tai yhdistelmiä. Yleensä aloitetaan limitpricing’lla, jolla tarkoitetaan hinnan laskemista sellaiselle tasolle, ettei markkinoille tulo kannata, koska tulokas ei saisi lainkaan voittoa. Uhan poistuttua yritykset voivat nostaa hintojaan mahdollisten tappioiden peittämiseksi. • Limitpricing vaatii vapaata kapasiteettiä, koska muutoin ei voitaisi täyttää hinnan laskun aiheuttamaa kysynnän kasvua. • Saalistushinnoittelu on yritysten reaktio markkinoille tulon jo tapahduttua. Kyse on saalistuksesta, jos hinta on alle keskimääräisten tuotantokustannusten. Tavoite on pakottaa hinnoittelulla tulija pois markkinoilta sekä luoda maine markkinoille tuloon reagoimisesta. • Ideaalisesti saalistushinnoittelua tarvitse edes käyttää, jos sen uhka on uskottava (eli potentiaalinen tulija laskee markkinoille tulon johtavan niillä jo olevien reaktioon ja siten tulo ei kannattaisi). Esteen täytyy siten olla tehokas, mitä se ei voi olla, jos tulija on esim. muita tehokkaampi. Tätä päättelyä voidaa soveltaa kaikkiin esteisiin. • Esteitä voidaan luoda muillakin keinoin kuin hinnoittelulla. Yleensä mainitaa sellaisia esteitä, kuin alennukset, tuotantokapasiteetti, jakelukanavat ym. On kuitenkin muistettava, että uskottavan esteen sivuuttamisen on maksettava rahaa. Siten mainonta ym. ei ole mikään este, jos tulija voi saada samat tulokset vain sijoittamalla yhtä paljon kuin markkinoilla jo olleet sijoittivat. • Vaikutus ei välttämättä ole “suora”. Vaikka tehtaan perustaminen ei sinänsä maksaisi senttiäkään enempää kuin mitä se on maksanut markkinoilla jo toimiville, ei perustaminen kannata ilman toimivia jakelukanavia. • Eräs syy kilpailuviranomaisten kiinnostukseen vertikaalisista kilpailunrajoituksista on ollut niiden mahdollinen poissulkeva vaikutus (yleensä vain riittävään markkinavoimaan yhdistettynä). • Alennusjärjestelmien avulla voidaan pyrkiä luomaan asiakasuskollisuutta, jolloin toisten yritysten on vaikea laajentaa markkinoitaan. • Markkinoiden laajentaminen vaatisi yksittäisten erien myymistä erittäin halvalla tai kilpailua oman uskollisuusjärjestelmän avulla. • Eräs keino on ostaa “avainhenkilöt” ulos markkinoille tulijasta vaikeuttaakseen markkina‑aseman saavuttamista. • Esteen vaikutus riippuu osittain siitä, mitä sen ylläpito maksaa. Mitä enemmän yritys investoi esteeseen, sitä halukkaammalta se vaikuttaa asemansa puolustamiseen.

44. Kilpailua koskevat talousteoriat • Pääsyn estäminen kokonaan ei ole aina tarpeen. Yritys voi pyrkiä vain vähentämään tulijoiden pääsyä nauttiakseen vielä jonkin aikaa monopolivoitoista. Tai sitten voidaan sallia pienempien yritysten tulo markkinoille, jotta “löysät” saadaan pois (esim. myymään niille markkinoille tai “nurkkauksiin”, joita markkinoilla jo oleva ei itse pidä tuottavina). • Yrityksen kannalta kyse on strategisesta valinnasta: kumpi tuottaa enemmän ‑pääsyn estäminen vai salliminen. Estäminen on yleensä huomattavasti kalliimpaa eikä se välttämättä menesty. Tällainen menettely voi myös kiinnittää kilpailuviranomaisten huomiota. • Pääsyn salliminen voi mahdollistaa monopolivoitoista nauttimisen vielä pitkänkin aikaa, koska yleensä uusien kilpailijoiden kasvu merkittäviksi kilpailijoiksi kestää vuosia. Sallimisen ollessa ilmaista (jos ei pyri estämään osaa tulijoista) tämä vaihtoehto on sekä halvempaa että lupaa voittoja joksikin aikaa. • Toisaalta pääsyn salliminen markkinoiden “nurkkaan” voi olla vaarallista. Klassinen esimerkki on japanilaiset moottoripyörien valmistajat, jotka alunperin myivät Euroopassa vain erityismalleja. Vain noin 10 vuodessa he valtasivat koko markkinat ja nykyään eurooppalaisten osuus markkinoista on paljon pienempi kuin japanilaisten. • Jos “nurkanvaltaajilla” ei ole tarpeeksi resursseja, ne voivat antaa markkinoita hallitseville yrityksille tilaa ja tyytyvät taistelemaan vain keskenään. • 4.3 Markkinoilta poistuminen • Poistuminen voi olla tärkeä tekijä, koska korkeat poistumiskulut on otettava huomioon toimintaa aloitettaessa tai laajennettaessa. Nämä voivat olla myös markkinoille tulon esteitä, koska tulijan on laskettava epäonnistumisenkin hinta. • Markkinoilta poistuminen ei olekaan niille tulon vastakohta, vaan osa markkinoille tulon harkintaan liittyvää prosessia. • Käytännössä on tosin epävarmaa, miten pitkälti yritykset arvioivat tällaisia seikkoja. Oletettavasti silloin, kun markkinoilla onnistuminen on epävarmempaa, otetaan myös poistumiskustannukset huomioon. • Epäonnistunut markkinoille tulo ja niiltä poistuminen voi joka tapauksessa vaikuttaa muiden yritysten haluun tulla markkinoille.

45. Kilpailua koskevat talousteoriat • Markkinoilta poistumiselle ei ole esteitä, jos markkinoilta poistuva yritys saa käyvän hinnan tuotantovälineistään (esim. voi myydä yrityksen osan toimivana yrityksenä). • Poistuminen voi olla kallista, jos yritys ei voi myydä tuotantolaitteitaan (koneet, tavaramerkki ym.) todellisesta hinnasta. Tämä kysymys liittyy tuotantopanosten erityisyyteen (assets specifity), jolla tarkoitetaan sitä, ettei tiettyjä panoksia voida käyttää kuin tietyissä tuotantomenetelmissä. • Poistumiskulut nousevat sen mukaan mitä erityisemmästä panoksesta on kyse. Jos investoidaan sahaan, on ostettava monenlaisia koneita, joita voi käyttää vain puun sahaamiseen laudoiksi. Siten ainoat ostajat näille koneille ovat toiset sahalaitokset. Näillä ei todennäköisesti ole mitään syytä tarjota hyvää hintaa, koska poistuva yritys ei itse tarvitse koneita ja tämä antaa hyvän neuvotteluaseman ostajille. • Panoksia eivät ole vain koneet, vaan myös organisaatio ja henkilökunta. Esim. yritys, joka on keskittynyt jälleenmyyntiin ei voi kovin helposti luopua näistä markkinoista ja siirtyä pelkästään tuotantoon. • Jos panoksia voi käyttää miltei mihin tahansa (kuten toimistotilaa suositulla alueella), poistumiskulut ovat yleensä matalat eivätkä ne voi toimia markkinoille pääsyn esteinä. • Poistuminen on käytännössä kustannuksetonta ja jopa tuottavaa silloin, kun tietyt toiminnat voi myydä niistä kiinnostuneelle ulkopuoliselle yritykselle. • Panosten erityisyys liittyy uponneisiin kustannuksiin. Mitä enemmän tällaisia kustannuksia on, sitä hankalampaa on markkinoilta poistuminen. • Panoksen erityisyydellä tarkoitetaan sitä, että panosta x voidaan käyttää vain tavalla yz, jolloin panoksen arvo on nolla muille kuin “yz‑alalla” toimiville yrityksille. • Uponneita kustannuksia voidaan käyttää signaalina aikeesta pysyä markkinoilla. • Myös markkinoilla jo toimivat voivat käyttää tätä tapana osoittaa, että ne tulevat reagoimaan suurten tappioiden takia. Tämä voi johtaa “tahallisiin” uponneisiin kustannuksiin (eli esim. ylisuuren markkinointiorganisaation ylläpitoon tms.).

46. Kilpailua koskeva talousteoriat • 4.4 Miten markkinoille pääsyn esteitä on arvioitava? • Markkinoille pääsyn estäminen vaatii markkinavoimaa. Ilman sitä, ei uskottavan esteen luominen ole mahdollista, koska yrityksellä ei olisi voimaa ylläpitää estettä. • Kuinka paljon markkinavoimaa tarvitaan on avoin kysymys. Oligopoli saattaa toimia yhdessäkin esteen luomiseksi ja sallia pk‑yritysten nauttia tästä “suojelusta”. • Vahvempi markkinoille tulija voi yksinkertaisesti “jyrätä” pienemmän, joka yritti estää sitä. • Tämä on tärkeä seikka kilpailupolitiikan kannalta, koska voimme keskittyä ‑yleisemminkin ‑ niihin yrityksiin ja kartelleihin, joilla on jonkinlaista markkinavoimaa. • Suuntaus on ollut edellyttää enemmän markkinavoimaa, kuten EU:n vähämerkityksellisiä kilpailunrajoituksia koskevan tiedonannon markkinaosuusrajojen korotus osoittaa. • Varsinainen ongelma kilpailupolitiikan kannalta on viattomien (ei‑strategisten) ja strategisten esteiden erottaminen. Yrityksiä ei voi “rangaista” vain sen takia, ettei muille ole tilaa. Toisaalta yrityksellä on hyvä syy korostaa luonnollisia esteitä. Lopputulos on todennäköisesti tietynlainen varovaisuus viranomaiskontrollissa (eli tapahtuu jonkinverran negatiivisia virheitä). Tämä on mielestäni väistämätöntä, koska liian tiukka kontrolli johtaisi positiivisiin virheisiin ja markkinoiden avausyrityksiin tilanteissa, joissa se ei voi toimia. • Viattomiakin esteitä on pyrittävä poistamaan esim. muuttamalla sääntelyä. Jos kyse on tehokkuuteen liittyvistä tekijöistä, muutoksia ei välttämättä tapahdu ilman tekniikan kehittymistä. • Eräs osaongelma on menettelytavan valinta. Joissain tilanteissa voisimme vain vaatia mainonnan muuttamista, mutta voimmeko vaatia kapasiteetin muutosta? Jos yrityksen jakaminen ei ole mahdollista, voidaanko yritystä vaatia luopumaan omaisuudestaan. Nykylainsäädännön valossa en pidä tätä mahdollisena. • Esteiden alentaminen vaikuttaa pitemmän ajan kuluessa ja jättää siten avoimeksi, mitä tehdä yrityksen kerätessä kilpailunrajoituksen hedelmiä tänään. Tämä on vaikea kysymys, koska esim. hinnan lasku samalla pienentäisi signaalia muille yrityksille tulla markkinoille.

47. Kilpailua koskevat talousteoriat • Mitä vaikeampaa markkinoille pääsyn tai sieltä poistumisen esteiden poistaminen on sitä suopeammin voidaan jopa hintakontrolliin suhtautua. • Markkinat voivat olla käytännössä joko täysin tai lähes suljetut luonnollisten esteiden takia. • Taustalla on se, että tällaisessa tilanteessa markkinat ovat osittain suljetut eikä esimerkiksi monopolia voida pakottaa kilpailemaan, koska uusi kilpailua tai aktiivisempi kilpailua ei ole mahdollista. • Käytännön esimerkkinä voidaan pitää sähkönsiirtomarkkinoita, joille on sähkömarkkinalaissa luotu etukäteishintakontrollijärjestelmä, jossa tehtyjä päätöksiä (nk. Hinnoittelumetodipäätöksiä) voidaan tosin tarkastella jälkikäteen sen arvioimiseksi, onko yritys perinyt ylisuuria maksuja sähköverkon käytöstä. • Viattomat esteet syntyvät koska yritys on parempi kuin muut. Nämä voivat olla myös markkinasidonnaisia, jos markkinoilla ei ole tilaa kuin muutamalle yritykselle. Toisinaan esteet eivät liity yritysten toimiin lainkaan (kyse voi olla esim. valtion säätelystä). • Luonnollinen monopoli tai oligopoli voi syntyä, koska toiminta on mahdollista vain harvoille (kuten lentokentät, satamat, sähköntuotanto ym.) tai tehokas tuotantomäärä on niin suuri, että yksikin yritys täyttää markkinat. • Jos kilpailevan toiminnan perustaminen on kannattavaa, ei kyse ole lainkaan markkinoille pääsyn esteestä. • Käytännössä saattaa syntyä hallitseva oligopoli, koska päällekkäisiä toimintoja ei yleensä kannata rakentaa kovin useita (esim. kaksi kantaverkkoa voisi vielä kannattaa, mutta tuskin kolme). • Viattomien esteiden poistaminen ei auttaisi markkinoiden toimintaa. Tämä ei tarkoita sitä, ettemme tarvitsisi kilpailulainsäädäntöä näiden yritysten toimien kontrolloimiseen. Viranomaisista johtuvat esteet pitäisi poistaa de-reguloimalla, jos mahdollista. Esim. tuoteturvallisuussäännöt voivat estää markkinoille tuloa, mutta emme silti halua poistaa niitä.

48. Kilpailua koskevat talousteoriat • Markkinoille pääsyn esteitä on yleensä ns. pullonkaulahyödykkeissä (essential facility). Kotimaisessa oikeuskäytännössä tällainen tilanne oli LP:n väitettyä mma-aseman väärinkäyttöä koskevassa tapauksessa MAO:298/08. • Oikeus totesi itse hyödykkeestä: ”DSL-verkot ja DSL-tukkutuotteet merkitsevät tilaajayhteyksien tavoin telealalla tarpeellista infrastruktuuria, joka mahdollistaa haltijalleen telepalveluiden kuten tässä tapauksessa ADSL-pohjaisten Internet-yhteyksien tarjoamisen loppukäyttäjille. Teleoperaattori, joka on esimerkiksi tilaajayhteyksiä vuokraamalla ja DSL-verkkoa rakentamalla kyennyt luomaan tällaisia Internet-yhteyksiä, voi käyttää näitä yhteyksiä omassa liiketoiminnassaan vähittäismarkkinoilla mutta myös tarjota yhteyksiä tukkumarkkinoilla toisille operaattoreille, joilla joko ei ole omaa verkkoa tai joiden oman verkon kattavuus on rajallinen. Vastaavasti valmiita Internet-yhteyksiä tukkutasolla hankkinut operaattori voi hyödyntää yhteyksiä tarjoamalla niitä vähittäismarkkinoilla loppukäyttäjille.” • Tapauksessa markkinoille pääsy edellyttää, että kilpaileva operaattori pääsee joko LP:n verkkoon tai sitä, että oman verkon rakentaminen kannattaa. • Markkinoille pääsyn estäminen tai vähintään rajoittaminen on houkuttavaa, koska loppukäyttäjien markkinoilla LP ja sen verkkoon / alueelle pyrkivät yritykset ovat kilpailijoita. • Kysymys markkinoille pääsemisestä on harvoin yksiselitteinen, mikä ilmenee oikeuden ratkaisustakin: ”ADSL-liittymien tukkumarkkinoille pääsemiselle ei ole edellä todetuin tavoin ollut periaatteellista estettä. Verkon rakentaminen ja tuotteiden tarjoaminen on kuitenkin edellyttänyt merkittäviä investointeja, minkä lisäksi verkon rakentaminen, alueellinen laajentaminen ja kapasiteetin vahvistaminen on ollut hidasta verrattuna valmiiden yhteyksien vuokraamiseen esimerkiksi Lännen Puhelimelta. Elisan ja TeliaSoneran verkot ovat sinänsä ehtineet laajentua kattamaan alueen suurimmat taajamat, jolloin ne ovat peittäneet laskentatavasta riippuen parhaimmillaan noin 30–50 prosenttia koko alueen kaikkien kotitalouksien muodostamasta markkinapotentiaalista, mutta yksin Lännen Puhelimen DSL-verkon peitossa ovat toisaalta edelleen olleet harvempaan asutut alueet kokonaisuudessaan. Myös kilpailijoiden verkkojen kapasiteetin lisääminen vastaamaan taajamien kotitalouksien piirissä mahdollisesti lisääntyvää kysyntää on toisaalta vaatinut lisäinvestointeja.”

49. Kilpailua koskevat talousteoriat • Oikeuden johtopäätös oli: ”Kilpailevat verkot enempää kuin niihin liittyvä laajentumismahdollisuus tai niiden aikaansaama potentiaalisen kilpailun uhka eivät ole olosuhteita kokonaisuutena tarkastellen merkinneet tarkastelujakson aikana sellaista kilpailutekijää, joka olisi käytännössä kaventanut Lännen Puhelimen mahdollisuutta hinnoitella Internet-yhteyksiään tukkutasolla.” • Tästä seurasi myös luonnollisesti se, että LP:llä oli MMA-asema. • Väärinkäytöstä on kuitenkin kyse vasta silloin, kun essential facilities –doktriinin mukainen tarjoamisvelvollisuus on olemassa. • Pelkästään se, että yrityksellä oli MMA-asema ei vielä riitä näytöksi väärinkäytöstä. • Oikeuden johtopäätös oli kuitenkin varsin ristiriitainen: ” Lännen Puhelin on ilmoittanut kokeneensa ADSL-liittymien tarjoamisen koko toimialueensa laajuisesti kustannuksiltaan raskaana. DSL-verkon rakentamisen ja ylläpitämisen rajakustannukset ovatkin epäilemättä kasvaneet sitä mukaa, kun verkkoa on laajennettu tiheimmin asutetuista taajamista kohti haja-asutusalueita. Lännen Puhelin on kuitenkin liiketaloudellisin periaattein toimiva osakeyhtiö, minkä vuoksi kotitalouksien laajakaistaliittymiä koskevan liiketoiminnan harjoittamisen on uskottava olleen kokonaisuutena ja riittävän pitkällä aikajänteellä arvioituna kaupallisesti järkevää. Vaikka yhtiön suurimmatkaan kilpailijat, jotka ovat esitetyn selvityksen perusteella harjoittaneet laajakaistaliiketoimintaa usean paikallisoperaattorin perinteisellä toimialueella, eivät olisi välttämättä voineet rakentaa rinnakkaisia DSL-verkkojaan monilla toimialueilla samanaikaisesti yhtä laajoiksi kuin paikallisoperaattorien verkot, markkinaoikeus katsoo, ettei Lännen Puhelimen DSL-verkon toisintaminen joko yksin tai yhdessä toisten teleoperaattoreiden kanssa olisi ollut Lännen Puhelimen kilpailijoiden kannalta edellä selostettujen oikeuslähteiden tarkoittamassa merkityksessä mahdotonta tai edes kohtuuttoman vaikeaa.” • Hetkinen: edellähän oikeus päätyi MMA-asemaan pullonkaulahyödykkeen toisintamisvaikeuksien takia ja nyt päädytäänkin siihen, että toisintaminen olisi ollut mahdollista eikä edes kohtuuttoman vaikeaa. • Perustelun taustalla on osin ajatusmalli siitä, että MMA-asema voi olla pullonkaulahyödykkeen takia, mutta tarjoamisvelvollisuus ei ulotu kaikkiin tilanteisiin. • Mielestäni olisi kuitenkin pitänyt päätyä siihen, ettei mitään MMA-asemaa edes ole, jos hyödyke voidaan toisintaa. Hyödykkeen saaminen ei silloin ole markkinoille pääsyn este.

50. Kilpailua koskevat talousteoriat • Toinen ristiriitaisuus em. tapauksessa on se, että tarjoamisvelvollisuus syntyi sen jälkeen, kun LP oli tarjonnut tukkutuotettaan kilpaijoille: ”Lännen Puhelimelle on edellä lausutun perusteella katsottava syntyneen velvollisuus tarjota DSL-tukkutuotteitaan toisille teleoperaattoreille Internet-yhteyksien yksittäisille kotitalouksille tarjoamista varten vasta ensimmäisen tukkutuotteita koskevan hinnaston 1.5.2003 julkaisemisen yhteydessä.” • Ristiriita on osittain näennäinen: MMA-yritys, joka ryhtyy tarjoamaan tuotettaan ulkopuolisille ei saa syrjiä näitä omien toimintojensa kustannuksella. Eri asia on kuitenkin se, minkä laajuinen tarjoamisvelvollisuus tästä syntyy ainakaan täysin uusille markkinoille pyrkiville yrityksille (vrt. tilanne, jossa aiemmalta asiakkaalta yritettäisiin evätä palvelun tarjoaminen). • Tulon ja poistumisen esteet ovat tärkeitä, koska ilman esteitä ei mikään yritys tai kartelli voi luoda vahvaa markkina‑asemaa ja siten ne ovat tärkeitä kaikille yrityksille. • Yritykset käyttävät esteitä todennäköisesti intuitiivisemmin kuin teoria olettaisi. Yrittäjillä on yleensä paljon tietoa omasta toimialastaan ja siten myös kilpailijoiden mahdollisuuksista.. • Markkinoille pääsyn esteet ovat myös luonnollinen osa kilpailua ja tarvitaan peruste sille, miksi vaadimme yritystä poistamaan ne. Tämä on eräs syy, miksi strategiset esteet ovat niin tärkeitä. • 5. SCP‑malli ja toimiva kilpailu • 5.1 SCP‑malli • SCP‑malli perustuu erilaisten markkinarakenteiden, käyttäytymisvaihtoehtojen ja tulosten välisiin yhteyksiin. • S = structure (eli markkinoiden rakenne) • C = conduct (eli toiminta markkinoilla) • P = performance (eli tulokset). • Näillä yhteyksillä tarkoitetaan em. tekijöiden vuorovaikutuksia eli siis sitä, miten rakenne vaikuttaa odotettavissa olevaan tulokseen (yritys- tai markkinatasolla) ja miten rakenne vaikuttaa käyttäytymisvaihtoehtoihin. • Esimerkiksi monopolimarkkinoilla toimivat yritykset valitsevat erilaiset menettelytavat kuin kilpailluilla markkinoilla toimivat.