SÄÄNNÖSTELYN VAIKUTUS KUIKAN JA LOKKILINTUJEN PESINTÄÄN

1. SÄÄNNÖSTELYN VAIKUTUS KUIKAN JA LOKKILINTUJEN PESINTÄÄN Esa Lammi & Jari Venetvaara Biologitoimisto Jari Venetvaara Ky Vedenkorkeuden nousu alkukesällä voi aiheuttaa pesintätappioita Säännöstely on lisännyt huomattavasti kuikan pesien tuhoutumista • Nopea vedenpinnan nousu alkukesällä muodostaa uhan rantaviivan tuntumassa pesiville lintulajeille, lokeille, tiiroille ja etenkin uhanalaiselle kuikalle. • Monien vesilintulajien pesintään vedenpinnan nousu ei juuri vaikuta: uikkujen pesät ovat kelluvia kasveihin kiinnitettyjä, monet sorsalajit tekevät pesänsä kauemmaksi maalle, telkkä ja koskelot pesivät koloihin ja pönttöihin. • Pesinnälle kriittisin aika on 2-6 viikkoa jäiden lähdöstä. • Kuikka liikkuu maalla kömpelösti ja pesii siksi hyvin lähelle rantaviivaa. • Kuikan pesistä on arvioitu hukkuneen vuosina 1964-1995 keskimäärin 95 %. • Luonnonmukaisilla vedenkorkeuksilla kuikan pesistä hukkuisi 60 %. Päijänne ei siis olisi hyvä kuikkajärvi säännöstelemättömänäkään. • Lokkilintujen pesintään säännöstelyn vaikutukset ovat vähäisiä; 2 % pesistä tuhoutui, kun vedenpinta nousi tutkimusvuonna 1997 pesinnän kannalta kriittisimpään aikaan 23 cm, mikä on sama kuin pitkäaikaisen keskiarvon mukainen vedenpinnannousu ko. ajankohtana. Pesiä etsittiin Etelä-Päijänteellä • Lokkilintujen muninta- ja haudonta-aikana touko-kesäkuun 1997 vaihteessa etsittiin 286 lokin- ja tiiranpesää, niistä mitattiin • pesien korkeus vedenpinnasta ja • pesien etäisyys rannasta. • Pesistä puolet tarkastettiin kolme viikkoa myöhemmin. • Säännöstelyn vaikutusta kuikan pesintään tarkasteltiin teoreettisesti Päijänteen vedenkorkeusaineistojen ja Konnevedeltä julkaistun kuikan pesäpaikka-aineiston avulla, koska kuikan pesintää ei haluttu häiritä. Puolet kuikan pesistä tuhoutuu, jos vedenkorkeus nousee 10 cm pesintäaikana.