Suvereeni käyttää valtaansa elämään ainoastaan käyttämällä

1. Suvereeni käyttää valtaansa elämään ainoastaan käyttämällä oikeuttaan tappaa tai pidättäytymällä tuon oikeuden käyttämisestä; hän todistaa valtansa elämään ainoastaan kuoleman kautta ... * Michel Foucault: Seksuaalisuuden historia, s. 97

2. Poikkeustilasuhde on pannasuhde. Häntä, joka on asetettu pannaan, ei ole sysätty lain ulkopuolelle ja tehty siitä välinpitämättömäksi; pikemminkin laki on hyljännyt hänet, siis altistanut hänet ja saattanut uhanalaiseksi kynnyksellä, jolla elämä ja laki, ulkopuoli ja sisäpuoli tulevat erottamattomiksi. Lain alkuperäinen suhde elämään ei ole soveltaminen vaan Hylkääminen. (...) Lain (nomos) potentiaalisuus, alkuperäinen “lain voima”, on siinä että se asettaa elämän pannaan hylkäämällä sen. * Giorgio Agamben: Homo Sacer, ss. 28-29

3. Paljaan elämän politiikka (Agamben): yhteenveto 1 • Poikkeustila on biopolitiikan paradigma. Elämä politisoituu eli muuttuu paljaaksi elämäksi, kun laki peruutetaan tai lykätään eivätkä lailliset rajoitukset ja oikeudet ole voimassa. • Poikkeustila on politiikan korona ja sellaisena biopoliittinen, koska poikkeustilan olemukseen kuuluu elämän ja elävien altistaminen, suojattomaksi tekeminen. • Paljas elämä on lain määrittämä mutta lainsuojaton. • Suvereenin muoto on poikkeustila.

4. Paljaan elämän politiikka (Agamben): yhteenveto 2 POIKKEUS- TILA § indistinction SUVEREENI § lain rajalla, ulko- ja sisäpuolella § päätös poikkeus- tilasta § väkivalta, tappaminen § potentiaalisuus PALJAS ELÄMÄ § Homo sacer: laillisesti surmattavissa mutta ei uhri eikä marttyyri § lainsuojaton mutta lain määrittämä § selviytyminen: hengissä säilyminen tai tapetuksi tuleminen § inkluusio/ekskluusio * zoe/bios * laki/väkivalta * politiikka/elämä

5. “Poikkeustilasta on tullut sääntö.” • lain ja laittomuuden välitila on vakiintunut • politiikka on jäännöksettä biopoliitikkaa • suvereeni päätös EI koske poikkeustilan asettamista VAAN arvotonta elämää, joka ”ansaitsee” kuolla • jokaisen kansalaisen elämä on kokonaan tai joiltain osin paljas • EI tarkoita jatkuvaa massamurhan tilaa VAAN jatkuvaa altistumista ennakoimattoman väkivallan tai tapetuksi tulemisen uhalle

6. Leiri Sikäli kuin sen asukkaat on riisuttu kaikesta poliittisesta statuksesta ja supistettu pelkäksi paljaaksi elämäksi, leiri on myös kaikkein täydellisimmin koskaan toteutunut biopoliittinen tila, jossa vallalla on vastassaan pelkkä puhdas biologinen elämä vailla mitään välitystä. Näin leiri on itse poliittisen tilan paradigma, juuri silloin kun politiikka muuttuu biopolitiikaksi ja homo sacer sekoittuu käytännössä kansalaiseen. Leiri syntyy, kun moderni poliittinen kansallisvaltiojärjestelmä, joka perustui paikallistumisen (alueen) ja määrätyn juridisen järjestyksen (valtio) toimivaan ja elämän (syntymän ja kansakunnan) sisään kirjoittautumisen automaattisen säännöstön välittämään sidokseen, joutuu pysyvään kriisiin ja valtio päättää ottaa hoitaakseen omien tehtäviensä lisäksi myös kansakunnan biologisen elämän. * Giorgio Agamben: Keinot vailla päämäärää (2002), s. 37-39

7. Paljaan elämän politiikka (Agamben): yhteenveto 2 POIKKEUS- TILA § indistinction SUVEREENI § lain rajalla, ulko- ja sisäpuolella § päätös poikkeus- tilasta  päätös arvottomasta elämästä § väkivalta, tappaminen § potentiaalisuus PALJAS ELÄMÄ § Homo sacer: laillisesti surmattavissa mutta ei uhri eikä marttyyri § lainsuojaton mutta lain määrittämä § selviytyminen: hengissä säilyminen tai tapetuksi tuleminen LEIRI = nykypolitiikan nomos § inkluusio/ekskluusio * zoe/bios * laki/väkivalta * politiikka/elämä * kansalainen/homo sacer

8. Agambenin teesit (Homo sacer) s. 181-182 1. Alkuperäinen poliittinen suhde on panna. 2. Suvereenin vallan perustava toiminta on paljaan elämän tuottaminen politiikan perusainekseksi. 3. Nykyään kaupunki ei ole biopolitiikan paradigma länsimaissa vaan leiri. Ensimmäinen teeseistä kyseenalaistaa jokaisen teorian, joka esittää sopimuksen valtiovallan lähteeksi ja, tähän liittyen, jokaisen yrityksen perustaa poliittinen yhteisö jonkin sellaisen varaan kuin “kuuluminen”, oli kyse sitten populaarista, kansallisesta, uskonnollisesta tms. identiteetistä. Toinen teesi ilmaisee epäsuorasti sen, että länsimainen politiikka on alusta alkaen ollut biopolitiiikkaa ja että jokainen yritys perustaa poliittiset vapaudet kansalaisoikeuksien varaan on turhaa. Kolmas teesi näyttää synkässä valossa sosiaalitieteilijöiden, sosiologien, kaupunkitutkijoiden ja akttitehtien mallit, joiden avulla he tänään koettavat ymmärtää ja järjestää maailman kaupunkien julkisen tilan vailla selkeää ymmärrystä, että kaupunkien ytimessä on sama paljas elämä, joka määritti suurten totalitarististen valtioiden politiikkaa 1900-luvulla.

9. Autoritaarisen hallinnan alueet (Dean 2002) • uudenlainen syrjäytyminen (exclusion) sosiaaliturvan kaventuessa ja muuttaessa muotoaan teollisuusmaissa • pakolaisuuden ja siirtolaisuuden kasvun aiheuttamat suojautumisreaktiot länsimaissa ja kurjuus köyhissä vastaanottajamaissa • uuden, molekyylibiologiaan nojaavan lääketieteellisen “vallankumouksellisen” tekniikan yhteiskunnallinen käyttö

10. Kuka lähtemällä pois omasta ‘kansallisesta’ tilasta yrittää paeta nälkää tai sitä paikkaa, jonka geotalous hänelle määrää, kadottaa siksi kaikki oikeutensa, ensimmäisenä sen että häntä pidetään henkilönä ja hänet muistetaan henkilönä. * Alessandro Dal Lago: ‘Epähenkilöt’ (1999) s. 282