1 / 9

Pete Howlett Ukulele, Talysarn , Wales 11.4.-6.5.2011 Matti Berggren, Sora09

Pete Howlett Ukulele, Talysarn , Wales 11.4.-6.5.2011 Matti Berggren, Sora09.

kirra
Download Presentation

Pete Howlett Ukulele, Talysarn , Wales 11.4.-6.5.2011 Matti Berggren, Sora09

An Image/Link below is provided (as is) to download presentation Download Policy: Content on the Website is provided to you AS IS for your information and personal use and may not be sold / licensed / shared on other websites without getting consent from its author. Content is provided to you AS IS for your information and personal use only. Download presentation by click this link. While downloading, if for some reason you are not able to download a presentation, the publisher may have deleted the file from their server. During download, if you can't get a presentation, the file might be deleted by the publisher.

E N D

Presentation Transcript


  1. Pete Howlett Ukulele, Talysarn, Wales11.4.-6.5.2011Matti Berggren, Sora09

  2. Suoritin toisen vuoden kevään työssäoppimisjaksostani neljä viikkoa Walesissa Pete Howlettin ukuleleverstaalla. Pete on tehnyt työkseen pelkästään ukuleleja jo vuodesta 1995 ja hän on kevääseen 2011 mennessä tehnyt niitä noin 515 kappaletta. Aikaisemmin hän on työskennellyt mm. puuseppänä ja opettajana. Hänen nykyinen verstaansa sijaitsee työtiloiksi muunnetussa entisessä kirkossa Capel Salemissa Talysarnin kylässä Pohjois-Walesissa ja on tietääkseni hänen kolmas verstaansa. Pete tekee laadukkaita ja uniikkeja ukuleleja useimmiten tilauksesta suoraan asiakkaalle. Suoraan hyllystä ei useinkaan ukuleleja löydy. Paitsi ehkä nyt tämän minun harjoittelujakson jälkeen muutama tenori-kokoinen ukulele. Peten perusmallistoon kuuluu kolmen kokoista (soprano, concert, tenor) perinteistä akustista ukulelea ja samoja kokoja noudattava sähköukulelemallisto. Sähköukulelet eli uklecticit näyttävät hieman pienoiskoon Les Paul-kitaroilta. Lisäksi Pete tekee hieman villimmin muotoiltua Firefly-uklecticia. Erikoisempia malleja, kuten viisikielistä bassoukulelea ja harppu-ukulelea Pete tekee aina silloin tällöin jos joku niitä tilaa. Osa Peten työn laadukkuudesta perustuu hänen tarkkaan valitsemiinsa laatupuihin. Hän käyttää eniten perinteistä ukulelepuuta eli havaijilaista koaa. Myös muiden kuin koan kohdalla hän on todella tarkka puun laadusta ja kuivuudesta ja sen kyllä huomaa hänen tekemistään soittimista. Muita hänen käyttämiään puulaleja ovat mm. seetri, mahonki, pähkinäpuu, cocobolo, ruusupuu, eben sekä paikalliset kirsikkapuu ja marjakuusi.

  3. Matkani alkoi Helsinki-Vantaan lentokentältä josta hyppäsin KLM:n koneeseen joka vei minut Amsterdamin kautta Liverpooliin jossa Pete oli minua vastassa. Suuntasimme suoraan Talysarnin naapurikylään Nantlleen jossa tulisin asumaan seuraavat neljä viikkoa eläkkeellä olevan valokuvaaja Chris Wallerin luona. Chrisillä on kotonaan ylimääräinen huone jota hän aina välillä vuokraa. Ensimmäisenä työpäivänä tutustuttiin Peten verstaaseen joka on juuri sopivan kokoinen kahdelle työntekijälle, mutta ei yhtään enemmälle. Käytiin läpi missä mikin työkalu ja muu tarvike sijaitsee ja mietittiin turvallisuusasiat joista Pete oli hyvin tarkka, kuten kuuluukin. Tämän jälkeen ryhdyttiin tositoimiin. Tarkoituksenamme oli rakentaa 10 tenoriukulelen sarja. Aivan ensimmäiseksi alettiin tekemään otelautoja pääasiassa cocobolosta. Aihiot ohennettiin saman paksuisiksi ja niihin sahattiin nauhaurat Peten rakentamalla laitteella. Tämän jälkeen ne jyrsittiin oikean muotoisiksi jyrsinmallineen avulla ja niihin liimattiin otelautamerkit. Ekan päivän saldo näkyy oheisessa kuvassa. Ensimmäisellä viikolla tehtiin lisäksi kaula-aihiot seetristä, ohennettiin ja sahattiin koapuiset kannet, pohjat ja sivut oikeaan mittaan ja merkittiin niihin rimojen paikat sekä tehtiin liimalistoja jälleen Peten tekemällä laitteella. Jo ensimmäisinä päivinä kävi hyvin selväksi, että Pete tietää mitä tekee. Hänelle on päivänselvää missä järjestyksessä asiat tehdään ja tämän ansiosta hänen työskentelynsä on todella tehokasta.

  4. Toisella viikolla Pete aloitti taivuttamaan sivuja ukuleleleihin ja minä laitoin nauhat kaikkiin tekemiimme otelautoihin. Kun Pete oli saanut yhden ukulelen kopan taivutettua ja liimattua siihen etu- ja takablokit niin minä liimasin siihen liimalistat. Odotellessani seuraavaa ukulelea liimaukseen työskentelin kansien ja pohjien kanssa. Merkkailin niihin puuttuvat rimojen paikat ja keskiviivat ja sahasin ne lähelle oikeaa muotoa. Näin rytmitettynä toiminta oli todella sujuvaa jo koko ajan tapahtui jotain. Toisin kuin koulussa jossa joskus joutuu odottelemaan, että asioita pääsisi jatkamaan. Tästä sujuvuudesta ainakin aion ottaa opikseni viimeisenä lukuvuonna koulussa. Teimme ison kasan erilaisia rimoja kansia ja pohjia varten. Näidenkin teossa apuna käytettiin jyrsinmallineita. Rimat liimattiin gobardeck -systeemillä jonka Pete oli nerokkaasti suunnitellut käytettäväksi hyllyjä apuna käyttäen. Seuraavaksi alettiinkin jo liimaamaan ukulelen koppia kasaan. Petellä on muotti jolla voi liimata sekä kannen, että pohjan yhtä aikaa, joten toisen viikon lopulla meillä olikin jo lähes kaikkien 10 ukulelen kopat kasassa. Ja kuten kuvasta näkyy myös otelaudat olivat jo liimattuna kauloihin toisen viikon jälkeen. Toisella viikolla hiottiin myös Peten jo aiemmin tekemiä ja lakkaamia soittimia. Niistä jäi erityisesti mieleen Peten epäonnistuneesti mustaksi maalaama sopraanouke jonka hioin pinnaltaan tasaiseksi. Pete tykkäsi uken rosoisesta ulkonäöstä ja päätti jättää sen pinnaltaan sellaiseksi ja pitää itsellään, kun hänellä ei ukulelea sillä hetkellä sattunut olemaan.

  5. Kolmannella viikolla alettiinkin jo pintakäsittelemään meidän 10 ukulelen sarjaa. Pete päätti, että neljä ukea saa pintaansa lakan ja loput kuusi käsiteltäisiin asetukkiöljyllä eli Truoililla. Koan pinta on melko huokoista joten sen syyt täytyy tukkia ennen kuin varsinaista pintakäsittelyä päästään tekemään. Lakkaukseen menevien soittimien kanssa Pete on viime aikoina käyttänyt epoksia syiden tukkimiseen ja todennut sen hyväksi systeemiksi. Epoksia levitetään pankkikortin avulla ohut kerros ukulelen pintaan ja käsittely toistetaan parin päivän päästä. Epoksilla tuli yllättävän hyvä pinta ukuleleen kun sitä oli juuri sopiva määrä. Melkein jopa näytti että siinä olisi jo ollut lakkaa. Lakkaukseen asti nämä uket eivät minun aikanani ehtineet, mutta Pete viimeistelee ne sitten kun ehtii. Öljykäsittely alkoi myös puun syiden tukkimisella. Soittimet hiottiin kauttaaltaan Truoilin kanssa jolloin hiomisesta syntynyt puupöly ja Truoil yhdessä muodostivat syitä tukkivaa tahnaa. Tämäkin käsittely toistettiin seuraavana päivänä kun edellinen kerros oli kuivunut. Kolmannella viikolla aloimme tekemään myös ihan suomalaista kanteletta. Pete halusi todistaa, että sellaisen pystyy tekemään noin kolmessa tunnissa. Materiaalina kanteleessa käytettiin walesilaista saarnia. Aikataulutimme koko projektin ja lopuksi totesimme, että kyllä kanteleen tekeminen noin kolmessa tunnissa on mahdollista. Tämän projektin tarkoituksena Petellä oli myös saada minut miettimään yrityksen kannattavuuteen liittyviä asioita ja siinä hän onnistuikin hyvin.

  6. Neljännellä viikolla jatkoimme öljykäsittelyä kuuteen ukuleleen. Kun syyt oli saatu suurilta osin tukittua, alkoi varsinainen pintakäsittely. Siinä hierottiin kangastullolla ohut kerros Truoilia soittimen pintaan kaksi kertaa päivässä. Tämä käsittely toistettiin niin kauan, että pintaan oli saatu n. 10 ohutta kerrosta Truoilia. Nämäkin soittimet jäivät odottelemaan Peten viimeistä silausta minun kotiinlähdön jälkeen. Viimeisellä viikolla työskentelimme vielä myös kanteleen kimpussa. Pete keksi ajatuksen, että mikittäisimme kanteleen piezomikillä ja näin myös tehtiin. Pete sorvasi ebenpuusta kanteleeseen vartaan johon jyrsittiin ura piezomikille. Ehdimme testaamaan kanteletta vain yhdellä kielellä, mutta systeemi näytti toimivan ja aion jatkaa asian tutkimista Suomessa. Mielenkiintoinen projekti. Viimeisellä viikolla Pete antoi minun valita soittimen jonka haluaisin tehdä itselleni ja jonka voisin ottaa mukaan kotiin lähtiessäni. Valitsin soittimekseni concert -kokoisen uklecticin. Käytetyt puut siinä olivat seetri rungossa ja kaulassa ja todella villin näköinen pähkinäpuu kannessa. Myös Pete alkoi tekemään muutamaa uklecticia samanaikaisesti minun kanssani ja loppuviikosta meillä olikin yhteensä viisi melko valmista uklecticia. Oma uklectini jäi siihen vaiheeseen, että Suomeen päästyäni se piti vielä hioa kauttaaltaan ja käsitellä Truoililla ja viilata satulat ja nauhojen päät sopiviksi.

  7. Lähtiessäni Walesiin tiesin että tulen pärjäämään siellä ihan normaalilla kouluenglannilla. Olin ottanut selvää, että varsinkin Pohjois-Walesissa, ja etenkin alueella jonne olin menossa, puhutaan paljon Walesin omaa kieltä kymriä, mutta Peteltä kuulin, että tavallisella englannilla pärjää aivan hyvin. Kymrin kieltä kuuli todella paljon joka paikassa, mutta asiointi esim. kaupassa onnistui aina hyvin englannilla. Joitakin sanontoja tuli kuitenkin vastaan joita en ollut ennen kuullut, mutta kun vain rohkeasti kysyi, että mitä puhuja tarkoitti, yleensä he ystävällisesti selittivät asian yleisempiä termejä käyttäen. Ja usein tämän jälkeen kysyivät, että mistä olen kotoisin. Paikallisväestö on todella ystävällistä ja varsinkin Talysarnissa ja Nantllessa lähes kaikki vastaantulijat tervehtivät tavalla tai toisella. Tämä erosi mielestäni merkittävästi suomalaisesta kulttuurista. En vuokranantajaani lukuun ottamatta sen kummemmin tutustunut paikallisväestöön. Paitsi yksi naapuripariskunta tuli usein koirien (joita alueella tuntui olevan runsaasti) kanssa vastaan kun tulin töistä ja heidän kanssaan vaihdoin muutaman sanan aina silloin tällöin. Pete ja eräs Jim olivat perustaneet läheiseen Bangorin yliopistokaupunkiin aina tiistaisin kokoontuvan BangorUke Clubin jonne pääsin mukaan kahtena tiistaina. Klubille sai tulla kuka vaan ja siellä sitten soiteltiin biisejä laidasta laitaan kunkin soittotaidon mukaan. Oikein mukavia tilaisuuksia olivat ne. Jim oli mukava tyyppi joka toivotti tervetulleeksi takaisin Walesiin ja tarjosi jopa yösijaa jos vielä joskus palaan.

  8. Vaikka Suomen ja Walesin kulttuurierot eivät nyt niin älyttömän suuria olekaan niin joitakin seikkoja voisin tässä mainita. Ensinnäkin asumisesta. Vaikka ulkona oli yli 20 astetta lämmintä ja siellä tarkeni t-paidalla ja shortseilla, piti sisätiloissa laittaa pitkät vaatteet päälle. Sisällä oli lähes aina jotenkin hieman kostean viileähkö ilma. Eli villasukat todella kannattaa ottaa mukaan oli vuodenaika mikä hyvänsä. Ovet aukeavat järjestään sisäänpäin mikä oli varsinkin yleisissä vessoissa todella ärsyttävää ahtauden takia. Enkä edelleenkään ymmärrä miksei lavuaarissa voi olla vain yhtä kraanaa josta voi valita sopivan veden lämpötilan kahden toisistaan erillään olevan kylmän ja kuuman veden säätimen sijaan. Näistä pikkuseikoista huolimatta en huomannut itselläni minkäänlaista kulttuurishokkia. Olen yleensäkin hyvin sopeutuvainen uusiin tilanteisiin joten näistäkin selvittiin toteamalla vain, että näin ne asiat täällä tapahtuu. Liikkumisen kannalta tärkeä on paikallisbussiliikenne joka melko usein kulkee esim. Nantllen ja Caernarfonin välillä. Toisinaan bussit myöhästelivät ärsyttävän paljon ja joskus niissä oli väärät numerot, mutta kysymällä aina selvisi, että pääseekö tällä bussilla sinne ja tänne. Nähtävyyksistä voisin mainita ainakin Caernarfonin keskiaikaisen linnan, Snowdon vuoren ja Nantllen ja Talysarnin välissä sijaitsevat Dorothean louhokset.

  9. Kaiken kaikkiaan olen todella tyytyväinen neljän viikon työssäoppimisjaksooni Pohjois-Walesissa. Olisin voinut viipyä siellä pidempäänkin, mutta oli kyllä mukava palata Suomeenkin jakson päätyttyä. On paljon mahdollista, että palaan noille seuduille vielä joskus. Joko työn tai sitten ihan vain loman merkeissä. Peten verstaalla työskentely oli todella opettavaista ja jo pelkästään Peten työskentelyä seuraamalla opin uusia tekniikoita ja lähestymistapoja tiettyihin työvaiheisiin ja –koneisiin. Pete neuvoi mielellään jos jotain kysyttävää ilmeni ja antoi hyviä vinkkejä omankin yrityksen perustamista ajatellen. Sain työssäoppimisjakson aikana valtavasti uutta motivaatiota ja ideoita soitinrakennukseen liittyen, jotka toivottavasti auttavat minua opintojeni viimeisenä lukuvuonna. En todellakaan keksi mitään huonoa sanottavaa koko reissusta enkä varsinkaan työskentelystä Peten kanssa. Hieno kokemus.

More Related