Virolainen kirjallisuus eksiiliss

1. Virolainen kirjallisuus eksiilissä Anneli Saro

2. Toisen maailmasodan aikana pakeni Virosta noin 70 000 virolaista. Alussa siirryttiin Saksaan, myöhemmin eteenpäin, etukäteen Ruotsiin ja Pohjois-Amerikkaan. Pakolaisten joukossa oli paljon älymystön edustajia, mm nimekkäitä kirjailijoita: Gustav Suits, Marie Under, August Gailit jt. Vanhemman sukupolven vaikutus jäi vähäiseksi. Voimakkaasti nousi esiin uusi sukupolvi: Bernard Kangro, Karl Ristikivi, Kalju Leppik, Ilmar Laaban. Vielä 1940- ja 1950-luvulla uskottiin, että Virossa tapahtuva oli väliaikainen. Pakolaisten tehtäväksi jäi virolaisen kulttuurin säilyttäminen ja kehittäminen. Kirjailijat ryhtyivät palkkatöihin ja kaunokirjallisuudesta tuli harrastus ja aate. Yleiskatsaus

3. 1940- ja 50-luvuilla julkaistiin enemmän vironkielisiä kirjauutuksia ulkomailla kuin Virossa. Vuonna 1944 perustettiin Suomessa kustantamo Orto ja aloitettiin aikakauskirjan ”Eesti Looming” julkaisua, mutta kulttuurillinen toimikeskus muutti Ruotsiin. Tärkeimmäksi kustantamoksi tuli Eesti Kirjanike Kooperatiiv (1951-1994) Lundissa. Kirjoja levitettiin kirjakerhoperiaatteella ja postitse – siinä oli iso merkitys virolaisuuteen ylläpitäjänä. Vuosina 1950-1991 ilmestyi Lundissa aikakauslehti ”Tulimuld” (toimittaja B. Kangro), 1957-1999 Ruotsissa ja Kanadassa nuoremman sukupolven toimittama ”Mana”. Ivar Ivask (1927-1992) ”World Literature Today” toimittajana piti huolta siitä, että virolaisesta kirjallisuudesta kirjoitettiin kansainvälisesti. Kirjallisuuselämä

4. 1940- ja 50-luvuilla kirjoitettiin paljon muistelmia kotimaasta ja lapsuudesta, sodasta, paosta ja pakolaisuudesta. Kaikkea läpikäyvä tunnelma oli pessimismi ja surullisuus. Suurin osa kirjallisuudesta jäi tavoitteelta realistiseksi ja ideologialta konservatiiviseksi. 1946 ilmestyi Ilmar Laabanin (1921-2000) surrealistinen kokoelma ”Ankkuriketjun pää on laulun alku” (”Ankruketi lõpp on laulu algus“), yksityisiä modernistisiä teoksia lisäntyi vasta 1950-luvulla. Ulkomailla koulua käyneet kirjailijoiden (Helga ja Enn Nõu) vaikutus jäi pieneksi, koska ulkovirolaisuuteen nousukausi oli mennyt ohi ja kotimaalle pääsivät vaan yksityiset teokset. Uusissa kotimaissa syntyneet kirjoittavat jo sen kielillä: Peeter Puide ja Mare Kandre ruotsiksi, Philip Gross englanniksi. Pakolaiskirjallisuus

5. Herätti huomiota Tallinnan romaanitrilogialla (1938-1942). Ristikivin pääteos ”Henkien yö” (”Hingede öö”, 1953) on ensimmäinen modernistinen romaani virolaisessa kirjallisuudessa. Muistuttaa paljon Kafkan teosten maailmaa. Romaani on täynnä intertekstuaalisia viitteitä. Kirjoitti useita historiallisia romaaneja, jotka kertoivat kaukaisista paikoista (Italiasta, Saksasta, Bysantista) ja vuosisatoista. Keskiajan loppua ja renessanssin syntyä tutkivat kronikkojen tyylissä kirjoitetut romaanit ”Palava lippu” (1961), ”Viimeinen kaupunki” (1962) ja ”Kuoleman ratsastajat” (1963). Sitä seurasi elämänkertojen trilogia: ”Morsiushuntu” (1965), ”Ilolaulu” (1966), ”Noituuden oppipoika” (1967). Neljäs, kietoma-trilogia ilmestyi 1970-luvulla. 1961-1976 ilmestyi yksi 200-300-sivullinen kirja vuodessa. Hänen eksistentialistisella runokokoelmalla ”Ihmisen taival” (”Inimese teekond”, 1972) oli mahtava vaikutus kotimaassa, jossa se liikkui kädestä käteen ja lauluina. Karl Ristikivi (1912-1977)