Sodan ihmismenetykset:

1. Sota-ajan lasten ja nuorten kokemushistoriaa- Sari Näre (päätoim.): Haavoitettu lapsuus & Uhrattu nuoruus, Sodassa koettua 1 & 2, WG 2007-2008; - Näre & Kirves (toim.): Ruma sota. Talvi- ja jatkosodan vaiettu historia, Johnny Kniga 2008.- Kirves, Kivimäki, Tepora, Turtiainen, Oksanen, Levä, Siltala

2. Yleiskartoitus talvi- ja jatkosodan aikana kasvaneiden lasten ja nuorten kokemuksista muisteluaineistoihin ja –kirjallisuuteen sekä 30 haastatteluun pohjautuen. • Näkökulma edustaa tunteiden sosiologiaa ja kokemushistoriaa tunnemuistoja kartoittamalla. • Tutkimusintressinä on myös tarkastella kokemusten transgenerationaalisuutta, tunnesiirtoja sukupolvelta toiselle. • Toisen maailmansodan aikana kansan mobilisoituminen maanpuolustukseen oli Suomessa laajamittaisinta: 230 000 naisen osallistuminen lottatyöhön, muu naisten vapaaehtoistyö sekä työvelvollisuus mahdollistivat puolen miljoonan miehen kenttäarmeijan. Lasten kannalta tämä tarkoitti varhaista omillaan pärjäämistä.

3. Sodan ihmismenetykset: • - Talvisodan (30.11.1939-13.3.1940) ja jatkosodan (25.6.1941-5.9.1944) seurauksena kuoli lähes 100 000 suomalaista 3,5 miljoonan väestöstä, josta lähes miljoona oli alle 15 -vuotiaita. Näistä joka 20. menetti huoltajansa. • - Haavoittuneita oli lähes 200 000, joista pysyvästi vammautui 94 000. • - Koska sota-aikana täysikäisyys saavutettiin 21 –vuotiaana ja äänestysikä 24 –vuotiaana, suuri osa kaatuneista varsinkin jatkosodan lopussa oli alaikäisiä ja äänioikeudettomia: ”Päin ryssää! Niin ikuisesti sotahuutomme, veljet soi! Mitä isämme ennen kesti, pojat myös saman kestää voi!” (”Me”, Aulis Ojajärvi)

4. Lasten menetykset: • - yli 50 000 sotaorpoa • - yli 70 000 sotalasta • - 450 000 evakkoa, joista arviolta kolmasosa lapsia • - 230 tilastoitua sodassa, mm. pommituksissa kuollutta suomalaislasta, joista poikia 150 • - partisaanien lapsiuhreja arviolta noin sata • - 2500 siviilivangista lapsia noin puolet, joista arviolta toista sataa kuoli • .- Jatkosodassa Suomen miehittämän Itä-Karjalan keskitysleireissä enimmillään 24 000 ns. ei-kansallista, suuri osa lapsia, joista arviolta viidennes kuoli.

5. Sodan tunneperintö lapsille: • - Kivimäki: Sodasta palasi hermonsa menettäneitä henkisesti vammautuneita isiä, joista moni oli arvaamattomia, äkkipikaisia, juroja, alkoholisoituneita, masentuneita ja/tai väkivaltaisia: sotatrauma koteloitui koteihin ja lapset säilöivät vanhempiensa tunteita. • - Sota-aika merkitsi monelle lapselle jatkuvaa muutosta ja siirtymää, jossa poikkeusoloista tuli arjen normaali järjestys. Se vaati sopeutumaan elämään odotustilassa, varautumaan jatkuviin yllätyksiin, epävarmuuteen ja epätietoisuuteen. Tämä on tuottanut myöhempäänkin elämään rauhattomuutta, mikä leimaa myös omaa aikaamme pitkittyneessä muutostilassa, mikä voi olla pohjimmiltaan traumatisoivaa.

6. Sota-aika näytti vahvistavan välttelevien kiintymyssuhteiden eetosta: kun vauvan itkuun ei vastata, lapsi oppii olemaan vetoamatta tunteisiin ja sopeutuu ulkoisiin ehtoihin. Tarpeita sivuuttamalla lasta karaistaan varhaiseen omillaan pärjäämiseen. • Mm. lapsikuolleisuus, puute ja Arvo Ylpön 4 tunnin syöttövälejä suosittava imetysoppi osaltaan rakensivat kiintymyssuhteita vältteleviksi, mikä kasvattaa sisua, riippumattomuutta ja varhaista itsenäisyyttä. • Jotkut lapset – esimerkiksi poliittisten vankien lapset - joutuivat pärjäämään omillaan myös valtion toimenpiteiden takia: kun kehityspsykologiaa ei tunnettu, lapsilta usein vaadittiin aikuista vastuunottoa.

7. Sodassa kasvaneen kannattelija- ja sovittelijasukupolven kokemuksille leimallista: • - menetyksistä vaikeneminen, ns. hiljaisuuden salaliitto: kipeitä kokemuksia ei sanallistettu eikä traumamuistoja jaettu • - lohdutuksen (ja itkun) puuttuminen osana välttelevää kiintymyssuhdeilmastoa • - yksin pärjäämisen pakko osana sisulla selviytymisen eetosta • - varhainen vastuunotto ja kova työnteko: parentifikaatio • - lunastajaidentiteetti itsensä uhraamalla • Uhraamisen ja selviytymisen eetos tuottaa armottomuutta heikkoutta kohtaan, mikä luo kasvupohjaa väkivallalle. Korkeiden väkivaltalukujen taustalla voi nähdä jo sisällissodan verenvuodatuksesta periytyneen suhtautumisen uhreihin: uhri nähdään syyllisenä väkivaltaan, jolloin tekijöitä ei panna vastuuseen harjoittamastaan väkivallasta (vrt. suhtautuminen parisuhde- ja kuritusväkivaltaan).

8. Sodassa kasvaneiden perintö: • - Rauhantyö oli sodan aikana kielletty ja nuorille oli tarjolla lähinnä maanpuolustushenkistä toimintaa. Nuoria motivoi maansa puolustamiseen isänmaallisuus ja heihin juurrutettu velvollisuudentunne. Rauhanehtojen myötä lakkautettu enemmän tai vähemmän vapaaehtoinen suojeluskuntatyö näyttäytyikin sodan jälkeen häpeällisenä ja siitä on näihin päiviin asti pitkälti vaiettu. Näin on samalla vähätelty nuorten uhrautumista maalleen. • - Sodan aikana kasvaneet ovat joutuneet kantamaan sodan jälkeensä jättämää tunnekuormaa ja sotatrauma on monissa perheissä jäänyt käsittelemättä, jolloin tunnekokemukset siirtyvät tavalla tai toisella jälkipolville. • - Sota-ajan lasten ja nuorten sukupolvi on työstänyt turvattomuuden tunnettaan puurtamalla työssä ja rakentamalla hyvinvointiyhteiskuntaa, jossa sosiaalinen kannattelu on ulkoistettu sosiaaliturvaan.

9. SOTA-AJAN NUORUUS • - Nuoria kasvatettiin isänmaanrakkauteen, velvollisuudentuntoon, kurinalaisuuteen, ahkeruuteen ja työteliäisyyteen: yhteisön tarpeet olivat ensisijaisia yksilön tarpeisiin nähden (vrt. kollektivismi) • - 1900 –luvun alun darwinistinen ajattelutapa elämästä olemassaolon taisteluna läpäisi nuorten kasvatuksen. • - Nuorista pyrittiin kasvattamaan uhrivalmiuteen isänmaan puolesta: nuoria militarisoivaa kasvatustyötä tapahtui niin kouluissa kuin nuorisotoiminnassa, varsinkin suojeluskuntatyössä, jossa painottui mm. liikunnan merkitys maanpuolustuskunnon kohottamisessa. Tärkeänä ideologina tässä oli esim. Tahko Pihkala – pesäpallokin kehitti taistelukuntoisuutta. • - Militaaristen pyrkimysten taustalla oli kaunainen nationalismi ja heimoaate: kansallismieliset tahot (mm. AKS, IKL) viljelivät ryssävihaa ja haaveilivat Suur-Suomesta ajatuksella ”lyhyt raja, pitkä rauha” – rajat oli saatava Vienasta Kuolaan.

10. - Uhrautumisen vaade näkyi mm. IKL:n Sinimustien veriuhrivalassa. • - Sodan aikana nuoret elivät ristiriitaisessa tilanteessa: yhtäältä heiltä odotettiin uhrautuvaisuutta, tunnollisuutta, pidättyvyyttä ja säädyllisyyttä, mutta toisaalta sota-aika merkitsi kontrollin sosiaalisen ja moraalisen höltymistä. • - Arkea leimannut kuolemanvaara tuotti osassa nuoria tarvetta elää ”kuin viimeistä päivää” ja seikkailunhalua. Sodan pitkittyminen masensi ja kyynisti monia ja vei uskoa opetettuihin arvoihin. • - Sodan raaistama arki vei myös uskoa tulevaisuuteen: nuoret joutuivat elämään moraalisessa jännitteessä ja sota nostikin ns. nuorisorikollisuutta. • - Nuori sukupolvi joutui ikään kuin sovittelemaan vanhempien sukupolvien poliittisia ristiriitoja, mikä heijastui myöhemminkin tämän sovittelijasukupolven roolissa. • - Sodan jälkeen alettiin kaivata myös yksilöllisiä arvoja, mikä edisti individualismin nousua.

11. - Sota-aikana haettiin lohdutusta mm. viihteestä ja viihdeteollisuuden sekä kirjallisuuden ja lehtien kulutus nousi huippuunsa. • - Nuorten keskuudessa suosittiin elokuvia, mikä nosti tähtikulttia. Sota loi alustaa sodan jälkeiselle nuorisokulttuurien nousulle. • - Huoli sodan rappeuttavasta vaikutuksesta nuoriin lisäsi nuorisohuoltoa ja nuorisotyötä. • - Suojeluskuntatyö (pikkulottien tyttötyö ja sotilaspoikatyö) oli laajin nuorisotyön muoto: osaltaan se korvasi vanhemmuuden poissaoloa ja loi korvaavaa yhteisöllisyyttä jengiytymisen sijaan. • - Myös partiotoiminta palveli tätä tarkoitusta, mutta sitä vierastettiin maaseudulla – suojeluskuntatien poikatyö oli ikään kuin miehekkäämpää ja siinä saattoi päästä tekemisiin aseiden kanssa. • - Suomen Pojat –hankkeessa yritettiin Hitler Jugendin mallin mukaan yhdistää partio ja suojeluskuntatyö, mutta hanke raukesi. • - Maatalouskerhot, poliittiset nuorisojärjestötkin tekivät nuorisotötä.

12. Sukupuolikulttuurin murros: • - Nuoret elivät pidättyvyyden vaatimusten ja normien höltymisen ristiriidassa: sota edistikin sukupuolimoraalin muuttumista absoluuttisesta relatiiviseen. • - Kaksinaismoralismi rajoitti tyttöjen käytöstä. Maineen säätelyn lisäksi raskauden ja sukupuolitautien pelko tuottivat sukupuolista pidättäytymistä. Toisinaan he joutuivat myös seksuaalisen häirinnän, jopa seksuaalisen väkivallan kohteiksi. • Sota-aikana ihmisten liikkuminen paikasta toiseen lisääntyi, mikä loi mahdollisuuksia uusille kontakteille ja toisinaan myös satunnaisille suhteille – myös saksalaisten ja venäläisten kanssa. • Sota loikin kasvupohjaa irtonaisille suhteille, prostituutiolle ja homoseksuaalisille kontakteille. • - Sota-aikana sukupuolitaudit ja ei-toivotut raskaudet lisääntyivät, sen jälkeen avioerot kasvoivat ja varsinkin sota-aikana solmittuja pika-avioliittoja purkautui.

13. Sukupuolirintamat: • - Nuoret miehet oppivat rintamilla jermu- ja vilunkieetosta, kun taas nuoret naiset olivat joutuneet kantamaan vastuurationaalisesti kotirintaman raskaan taakan. Tämä ristiriita pujottautui sodan jälkeen sukupuolten välisiin suhteisiin. • Sukupolviväkivalta: • - Militarisoidessaan nuoret vanhemmat sukupolvet passittavat nämä kuolemanvaaraan. Jälkipovien uhriksi velvoittaminen on rakenteellista väkivaltaa. Sankaruus ja uhrius läpäisevät toisensa. • - Nuorten uhraamisessa isänmaalle viljeltiin vihapuhetta – ryssävihaa – ja jumaluriretoriikkaa. • - Äideiltä edellytettiin poikiensa luovuttamista uhriksi isänmaalle. • - Juuri täysikäisyyden saavuttaneita 21 -vuotiaita kuoli enemmän kuin yli 37 –vuotiaita yhteensä. • - Kuolettavasti haavoittuneita nuoria poikia saattohoitivat ja ”kuolettivat” (Terhi Utriainen) saman ikäiset lottatytöt ja apusisaret.

14. Nuorten uhraamisen mystiikka: • - Jonathan Glover: eräänlaiseen heimouskoon perustuva kansallinen minäkuva, tribalismi, altistaa sotaan. • - Kaunainen nationalismi uskomusjärjestelmänä: kohtalo, historia, veri, rotu, pyhät metsät ja kuoleman kultti. Tällaista ajattelutapaa edustivat osaltaan mm. Suur-Suomi-karelianismi, ryssäviha, Isänmaallinen Kansanliike, Akateeminen Karjala-Seura ja suojeluskunta. • - Karelianistinen heimoveliromantiikka, vrt. fasismille ominainen veljellinen yhteisyys ylemmyytenä viholliseen. • - Uskomusjärjestelmä muistuttaa biologistista mystiikkaa. Olavi Paavolainen: ”Persoonallisen Jumalan tilalle asetetaan eräänlainen mystillinen panteismi” (Risti ja hakaristi). • - Kristuksen armeijan tehtävänä oli vapauttaa Itä-Karjalan pyhä maa ylösnousemukseen. Nuorten poikien ja miesten tehtävä oli kyntää tätä pyhää maata verellään.

15. Mannerheimin miekantuppipäiväkäsky heinäkuussa 1941: ”…Suokoon kansojen kohtaloa ohjaava kaitselmus Suomen armeijan täyttää Karjalan heimolle antamani lupauksen. Sotilaat! Se kamara, jolle astutte, on heimomme veren ja kärsimysten kyllästämää, pyhää maata. Teidän voittonne tulevat vapauttamaan Karjalan, teidän tekonne luovat Suomelle suuren, onnellisen tulevaisuuden.” • ”Päin ryssää Suur-Suomen puolesta”: • - Isänmaanrakkaus ja ryssäviha nähtiin tribalistisessa ajattelussa kulkevan käsi kädessä. • - 1922 perustettu AKS:n piiriin kuulunut Vihan Veljet johtajanaan Elmo Kaila peräänkuulutti ryssävihaa Suomen itsenäisyyden takeena. • - ”Suomalaisen heimon ylösnousemususkon” julistaja, ”Sinimustat” ja ”Mustapaidet” –nuorisojärjestöjen johtaja, IKL:n kansanedustaja, pastori Elias Simojoki pyrki Suomen nuorison militarisoimiseen: ”Meidän taistelukenttämme on Suomen nuorison sielu.”

16. Nuorten militarisointi: • - 1900-luvun alun darwinistinen ajattelutapa elämästä olemassaolon taisteluna läpäisi nuorten kasvatuksen. • - Nuorilta edellytettiin uhrautumista maansa puolesta, mikä tuli selkeimmin esiin IKL:n Sinimustat –nuorisojärjestön veriuhrivalassa. • - Nuoria militarisoivaa kasvatustyötä tapahtui niin kouluissa kuin nuorisotoiminnassa, varsinkin suojeluskuntatyössä, jossa painottui mm. liikunnan merkitys maanpuolustuskunnon kohottamisessa. Tärkeänä ideologina tässä oli Tahko Pihkala. • - Suojeluskuntatyö korvasi osittain myös vanhemmuuden poissaoloa ja toi korvaavaa yhteisöllisyyttä jengiytymisen sijaan. • - Myös partiotoiminta palveli tätä tarkoitusta, mutta sitä vierastettiin maaseudulla – suojeluskuntien poikatyö oli ikään kuin miehekkäämpää ja siinä saattoi päästä tekemisiin aseiden kanssa. • - Suomen Pojat –hankkeessa yritettiin Hitler Jugendin mallin mukaan yhdistää partio ja suojeluskuntatyö, mutta hanke raukesi.

17. Isänmaallinen työvelvollisuus: • - Jatkosodan aikana yleistä työvelvollisuutta laajennettiin 15 –vuotiaisiin. Koululaisten tuli käyttää kesälomansa työvelvollisuustyöhön, ja kaksi kesää työtyttöinä tai työpoikina palvelleiden katsottiin täyttäneen velvollisuutensa. • - Nuorten Talkoissa kerättiin ja kierrätettiin erilaisia aineita ja tarvikkeita ja mottihakkuusta tuli isänmaallinen velvollisuus. • - Työtuloksia mitattiin työtuloskaavakkeilla. • - Talkootoiminnalla pyrittiin ehkäisemään nuorten sopeutumisongelmia ja rikollisuutta sekä kasvattamaan heitä velvollisuudentunteeseen ja kurinalaiseen työhön. • - Taisteluhenkeä ja kovaa työmoraalia nostatettiin talkookilpailuilla ja –merkeillä ja työleireillä pyrittiin rakentamaan myös yhteishenkeä. • - Sota-aikana pienet lapsetkin osallistuivat työntekoon, joten orpolasten käyttäminen ilmaisena työvoimana ei yleensä herättänyt erityistä paheksuntaa, vaikka huutolaisjärjestelmä olikin lakkautettu.

18. Pikkulotat, lottatytöt ja apusisaret (Kirves): • - Suojeluskuntaa edustanut Lotta Svärd –järjestö johtohahmonaan Fanni Luukkonen kehitti pääsääntöisesti 8-16 –vuotiaille tytöille maanpuolustushenkistä tyttötyötä. • - Ihanteina olivat tunnollisuus, kurinalaisuus, ahkeruus, ryhdikkyys, siveellisyys, ja moitteeton käytös, ja lottatytöt kantoivatkin kotirintamalla suurta vastuuta huolto- ja varustelutöistä. • - Teini-ikäisiä tyttöjä toimi myös sotasairaaloissa ja kaatuneiden evakuointikeskuksissa: he saattoivat saattohoitaa ikäisiään kuolevia poikasotilaita sekä puhdistaa ruumiita arkkuihin. • - Nuoria tyttöjä toimi sairaanhoitotehtävissä myös Suomen Punaisen Ristin apusisarina, joita oli yli 3500. Työ oli suurten taisteluiden aikana niin rankkaa, että joskus hoitajille annettiin amfetamiinin johdannaista Pervitiniä, jotta he jaksoivat valvoa pitempään. Nukahtamisvaikeuksiin puolestaan käytettiin unilääkkeitä.

19. Sotilaspojat (Näre): • - Lapsisotilaiden esikuvana oli vuonna 1918 kuollut juuri 14 vuotta täyttänyt Onni Kokko. • - Suojeluskunnan poikaosastoihin sai ottaa huoltajan suostumuksella 10-17-vuotiaita poikia. Poikiin sovellettiin arvoasteita (meri-)suojeluskuntapoika, (vara)ryhmänjohtaja ja (vara)joukkueenjohtaja. • - Suojeluskunnan poikatyötä alettiin komentaja Lauri Malmbergin johdolla uudistaa ennen talvisotaa, ja suojeluskuntapojista tuli jatkosodassa sotilaspoikia. • - Sotilaspoikalupaus: ”Kolme on minulle pyhää: Jumala, koti ja isänmaa.Näiden tunnusten alla minä palvelen maatani ja kansaani, uhraan työni niiden onnellisuuden hyväksi. Olen maani poika ennen kaikkea.” Vrt. nuorten ruumiin sosialisointi valtiolle. • - Sotilaspoika –lehti toimi yhtenä toimintaan innoittajana.

20. - Suojeluskuntaohjesäännön mukaan pojille tuli antaa kansalais- ja liikuntakasvatusta sekä sotilaallista alkeiskoulutusta. • - Sotilaspoikien työkenttä oli moninainen lähetti- ja vartiointitehtävistä desanttijahtiin. • - Jyrki Vihma: ”Kaamea kokemus 13-vuotiaalle oli joutua lottien mukana käynneille laitakaupungin hädänalaisiin koteihin, joissa ahdistus kuristi niin, että yhteiskunnalliseen näkötapaan jäi elämänikäinen jälki. Pöyristyttävää oli, että tuonikäinen poika komennettiin jakamaan ylipäällikön valitteluadresseja kaatuneiden omaisille, sitä en unohda koskaan.” • - Sotilaspojat olivat Suomen suurin nuorisojärjestö – talvisodan syttyessä poikia oli 30 000 ja jatkosodan alussa yli 70 000. • - Talvisodassa jotkut pojat karkasivat tai lähtivät isiensä mukaan rintamalle, jossa myös kaatui poikasotilaita.

21. - Sotilaspojat toimivat myös kotirintaman ilmavalvonta- ja ilmatorjuntatehtävissä: Suomen ilmatorjunnassa palveli kevään 1944 suurpommitusten aikana1600 alle 18 –vuotiasta sotilaspoikaa; Helsinki säästyi suurtuholta pitkälti yli 400 sotilaspojan ansiosta. • - Topi Toivanen: ”Helmikuun pommitusten aikan kutsuttiin helsinkiläispojat luokittain ilmoittautumaan nit-pattereille. Joillakin luokilla olivat nuorimmat vasta 15-vuotiaita ja joutuivat, tai niin kuin he sanoivat, pääsivät mukaan, ellei heillä ollut tavallista pontevampia äitejä, jotka joissakin tapauksissa mitätöivät kutsut. Nyt televisioiden ääressä kauhistellaan lapsisotilaita eri puolilla maailmaa muistamatta tai tietämättä, että oli niitä meilläkin.” • - Sodan lopussa 16-17-vuotiaat sotilaspojat saivat sotilaspäivärahaa ja muonatupakoita, joita vaihtoivat usein ruokaan. • - 10-11 –vuotiaatkin pojat saattoivat kohdata kuolemaa ja joissakin tapauksissa joutua keräämään ruumiita pommitusten jäljiltä. • - Lapsisotilaiden työstä on vaiettu ja leimattu sotahulluudeksi.

22. Sotaorvot (Näre): • - Sotaorvoiksi jäi arviolta 50 000 -60 000 lasta ja sotaleskiksi 30 000 naista. • - Talvisodassa kuoli enemmän monilapsisten perheiden isiä, jatkosodassa puolestaan nuoria isiä, joista lähes kolmasosa ei ehtinyt nähdä lastaan. Punaorpojen kohtelun tavoin täysorpoja sisaruksia usein hajotettiin eri paikkoihin. • - Tyypillisesti sotaorpoudesta vaiettiin eikä menetyksen kokemusta jaettu edes toisten orpojen kesken. Koska vainajat oli tapana tuoda kotiseudun multiin, moni sotaorpo on nähnyt isänsä ruumiin. • - Yhteisöllisyyden turva huoltajan menetyksissä vaihteli paikkakunnittain: joissakin paikoissa sotalesket jätettiin oman onnensa varaan, koska leskeys merkitsi yleensä myös köyhyyttä. Kaatuneen miehen toverit auttoivat sotalesken perhettä joskus talkoovoimin, samoin perheitä autettiin kummilapsitoiminnan ja vapaaehtoistyön keinoin.

23. - Noin 21 000 sotaleskeä eli 70% leskistä sai pienimmän huoltoeläkkeen, joka oli noin kymmenesosa kirvesmiehen ansioista. Eläkkeen määrä laskettiin kaatuneen sotilasarvosta. Jos sotilaan kuolema ei täyttänyt normeja, tukea ei tarvinnut maksaa. • - Lapset usein kärsivät leskiäiteihinsä kohdistuneesta moraalisyynistä, jahtaamisesta, maineen tahraamisesta ja jopa seksuaalisesta väkivallasta tai sen uhasta. • - Monet, varsinkin tytöt, joutuivat kärsimään ns. pahasta isäpuolesta, joista jotkut olivat kylmiä, väkivaltaisia ja ilkeitä sekä mustasukkaisia kaatuneen muistolle. Tyttöjä saatettiin huoritella ja väheksyä. • - Isämuisto antoi monille sotaorvoille lohtua, jota vaille he usein jäivät. Isämuistoa häpäisemällä orpoja toisinaan loukattiin. Monet ovatkin hakeneet hyväksyntää uhrautumalla ja sisulla, olemalla kiltti, tunnollinen ja työteliäs, mikä on altistanut orpoja hyväksikäytölle. • - Sotaorvoille on tyypillistä lunastaja-identiteetti, joka on kannattelijasukupolven ytimessä: on joutunut pärjäämään omillaan ja luottamaan vain itseensä ja samalla hakemaan hyväksyntää.

24. Lunastaja-identiteetin piirteitä: • - herkkyys tunnistaa muiden tunteita ja tarpeita • - huoli muiden tarpeista ja hyvinvoinnista • - omista tarpeista ja haluista tinkiminen muiden hyväksi • - vaikeus luottaa ja pyytää apua sekä puolustaa itseään • - alttius hyväksikäytölle ja omien tunteiden jäädyttämiselle • - kiltteys, tunnollisuus, avuliaisuus, vastuun- ja velvollisuuden tunne • - hoivaaminen, huolehtiminen ja huolestuneisuus • - työteliäisyys, sisu, sitkeys ja pitkäjänteisyys • - taipumus itsensä uhraamiseen hyväksytyksi tulemisen tarpeessa • - taipumus itsensä häpeämiseen tuen puuttuessa • - kyky kannatella ja katsoa asioita kokonaisuuden kannalta • - läheisyyden tarpeen ja hylätyksi tulemisen pelon ristiriita • Lunastajaidentiteetti ja sosiaalisen kannattelun ulkoistaminen sosiaaliturvaan käyvät käsi kädessä kannattelijasukupolven mielenmaiseman kanssa.

25. Sotalapset (Kirves): • - Lapset haluttiin turvaan pulalta ja pommituksilta, mikä helpotti myös kotirintaman huoltotaakkaa. • - Lasten lähdön erotilanteissa vanhemmat usein peittivät tunteensa, osa jopa lähti tilanteesta yllättäen. • - Matkaa saatettiin pitää lomamatkana, jota se jossain määrin saattoi osalle lapsista ollakin, toisille se puolestaan merkitsi matkaa lapsityövoimana: osalle sotalapsiaika oli onnellista ja antoi eväitä myöhempään elämään, osalle puolestaan se oli täynnä katkeria eroja ja ikäviä kokemuksia heikentäen luottamusta ihmisiin. • - Sotalapsiajan traumaattisuutta korostavat tutkijat tulkitsevat sen rakentaneen toisten hyväksyntää etsivää identiteettiä, mikä tuottaa kiltteyttä ja vaikeutta saada kosketusta omiin tunteisiin. • - Kokemuksen myönteisiä puolia painottavat tutkijat tuovat esiin sotalasten sopeutumiskyvyn, sosiaalisuuden sekä kyvyn tunnistaa ja ilmaista tunteitaan.

26. Evakkolapset (Oksanen): • - Rajaseudulla talvisodan eläneet lapset muistavat syksyn 1939 ahdistavana odotuksena täynnä painostavaa epävarmuutta (vrt. Raninen-Siiskonen katastrofin esivaihe). • - Monesti lapsilta jätettiin kertomatta tilanteen vakavuus, mutta he aistivat sen kuitenkin. • - Evakkomuistoissa talvisodan lähtö muistetaan yleensä selkeästi ja yksityiskohtaisesti, mutta monet pienimmät lapset ovat unohtaneet lähdön kokonaan. • - Äkkinäisyys pahentaa lähdön, haavoittuneiden ja kuolleiden kohtaaminen matkan traumaattisuutta. Vanhempien turva lieventää sitä. • - Kipeitä muistoja ovat myös läheisten kotieläinten ja lelujen jättäminen pois matkasta. Transitionaaliobjektien turva lieventää matkan ahdistavuutta. • - Edestakaiset siirtymiset menetetystä kodista loivat juurettomuutta.